Jukuripuolustukseen uusi mies TuTo -otteluun

Jukurit kohtaa perjantai-iltana Kalevankaalla Mestiksen kärkijoukkue TuTon.

Jesse Juntheikki Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit kohtaa perjantai-iltana Kalevankaalla Mestiksen kärkijoukkue TuTon. Tulikuuma ja suoritusvarma turkulaisnippu huokuu itseluottamusta. TuTo on kiekollisena todella taitavan vaarallinen ja se tulee aiheuttamaan omat haasteensa Jukurien puolustukselle.

Viikinkipaitojen puolustuspeli on ottanut askelia eteenpäin, mutta kaikkien pienten voittavien asioiden hallintaan on vielä matkaa. Viime pelit ovat osoittaneet, että vuoto voi syntyä hyvin pienistä virheistä. Koko Jukurien joukkue on saatava esittämään Kouvolassa ajoittan nähdyn kaltaista uhrautuvaa peliä, jotta hurjassa vireessä olevat Adrei Hakulisen, Aki Keinäsen sekä Tuukka Pulliaisen kaltaiset pelaajat saadaan pidettyä kurissa.

Päävalmentaja Jarno Pikkarainen ei ole juurikaan tehnyt muutoksia TuTo-ottelun  kokoonpanoon. Jukurien pulustus vahvistuu Bluesin Niklas Tikkisellä (19) reilun viikon ajaksi. Tikkinen ottaa paikan kakkos pakkiparista Roni Rukajärven viereltä. Joukkueen puolustuksessa on loukkaantumisia ja lisäksi Elmeri Laamanen on armeijan vuoksi ollut poissa harjoitusvahvuudesta.

- Seuraavan yhdeksän päivän aikana pelaamme neljä ottelua ja Niklas tulee paikkaamaan pakkikalustoamme maajoukkuetaukoon asti, Jukurien urheilujohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

Maajoukkuetauolla Tikkinen lähtee nuorten maajoukkueen mukaan Venäjälle. Hänen tavoitteenaan on vuoden vaihteessa pelattavat Nuorten MM-kisat.

Ottelu alkaa Kalevankankaalla kello 18.30.

Jukurien kokoonpano TuTo-otteluun

I   23 Laakkonen - 10 Jalo  - 25 Kalliola

          20 Forsström - 3 Järvinen

II   17 Savolainen - 11 Rohtla -  15 Nöyränen

          26 Tikkinen - 5 Rukajärvi

III   28 Laine - 16 Koskinen - 29 Juntheikki

          4 Akkanen - 7 Purolinna

IV   27 Paalanen - 8 Hokkanen - 34 Lostedt

Maalissa 35 Galansky (30 Similä)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O