Pe 6.2. 18:30 VS.

Jukureille vieraita Turusta

Jukurit saa keskiviikkona vieraita Turusta, kun vastaan saapuu TUTO.

Juhlitaanko keskiviikkona maaleja? Kuva: Petri Lyytikäinen

Mestis-taistot jatkuvat Kalevankankaalla keskiviikkona, kun Jukurit saa vieraakseen TUTOn Turusta.

Runkosarjassa TUTO tavoittelee kovasti sarjan kärkipään kuromista kiinni. Turkulaiset majailevat sarjassa neljäntenä, mutta ero sarjakakkoseen Jukureihin on vain viisi pistettä.

Edellisen kerran Jukurit oli tositoimissa perjantaina kotiluolassa, kun vieraaksi saapui toistaiseksi viimeistä kertaa runkosarjan aikana KooKoo Kouvolasta. Tasainen ottelu tarjosi rutkasi viihdettä yleisölle, ja voittomaalikilpailun jälkeen pisteekin jäivät Mikkeliin lukemin 3-2.

TUTOlla oli vahva viikonloppu. Perjantaina se murskaili JYP-Akatemian kotonaan 6-2, ja lauantaina KeuPa kaatui vieraissa niukasti 1-0.

Syyskauden aikana joukkueet kohtasivat kolmesti, ja Jukurit onnistui nipistämään voiton kertaalleen.

Pennanen toimintakiellossa, Männikkö sairastuvalle

Jukurit joutuu otteluun hieman vajain rivein, kun KooKoo-ottelussa pelirangaistuksen saanut päävalmentaja Antti Pennanen on automaattisessa toimintakiellossa. Lisärangaistuksia kurinpitäjä ei Pennaselle langettanut.

Sivussa on myös hyökkääjä Miikka Männikkö. KooKoo-ottelussa sattunut ylävartalovamma pitää konkarin sivussa helmikuun alun maajoukkuetaukoon saakka.

Ottelu alkaa kello 18.30, ja ovet avautuvat tuntia aiemmin. Tervetuloa Kalevankankaalle kannustamaan Jukurit voittoon!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 44 21 8 3 12 82 1,86
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
14. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
15. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O