Jukureille niukka tappio JYP-Akatemiasta

Jukurit kohtasi keskiviikko-iltana JYP-Akatemian. Ottelu päättyi lopulta niukasti jyväskyläläisten hyväksi 1-2.

Riku Pitkänen sai syöttöpisteen Palven maaliin. Kuva: Petri Lyytikäinen.

Jukurit ja JYP-Akatemia kohtasivat keskiviikkona jäähyrikkaassa ottelussa. Ottelu päättyi Akatemian hyväksi niukasti maalein 1-2.

Nuorekas ja hyvin liikkuva JYP-Akatemia aloitti ottelun pirteästi ja sai luotua muutaman hyökkäysen Jukureiden alueelle ottelun alkuminuuteilla, mutta pian ottelun hallinta siirtyi kuitenkin kotijoukkueen haltuun.

Erä puolivälin paikkeilla JYP-Akatemia pääsi ylivoimansa ansiosta maalipaikoille. Jukurimaalivahti Ronan Quemener oli maalilla eleettömän varma, eikä Akatemia päässyt avaamaan maalitiliään ottelussa.

Ensimmäisen erän viimeiset minuutit mentiin Jukureiden halllinnassa. Kotijoukkue pääsikin ylivoimalle, mistä Oula Palve pääsi rokottomaan vanhaa seuraansa upealla rannelaukauksella yläkulmaan.

JYP-Akatemia tasoitti ottelun aivan erän loppuminuuteilla, kun Juuso Pulli laukoi kiekon verkkoon ja näin erätauolle poistuttiin tasalukemista.

Toisessa erässä ei maaleja nähty, mutta molemmat maalivahdit Quemener sekä Sami Rajaniemi ottivat upeita torjuntoja. Erässä nähtiin paljon erikoistilanteita, kaksiminuuttisia vihellettiin jopa neljä kappeletta.

Kolmannessa erässä Jukurit oli hallitsevampi osapuoli, mutta Rajaniemi otti maalillaan hyviä torjuntoja pitäen Akatemian mukana pelissä.

Aivan kolmannen erän loppuminuuteilla Akatemia pääsi ylivoimalle, kun Jani Forsström joutui jäähypenkille leikkaamisesta. Akatemia onnistui aivan ylivoimansa viimeisillä sekunneilla, ja näin ottelu päättyi Akatemian voittoon 1-2.

- Kamppailupelaamisessa oltiin alussa paljon jäljessä. Päästiin vähitellen mukaan peliin ja tämä oli meiltä nousujohteinen ottelu. Viimeinen 20 minuuttia oli meiltä laadukkain, vaikka se hävittiinkin, niin oltiin pelillisesti hyviä, Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi.

- Jäähyt vähän sotki meidän peliä ja niihin me oikeastaan kaaduttiin. Meillä on paljon vielä työtä edessä, mutta on hyvä ottaa oppia näin alkukaudesta, niin ollaan loppukaudesta valmiimpia.

Jukurit pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina, kun sarvipäät matkaavat Savonlinnaan SaPKon vieraaksi.