To 22.1. 18:30 VS.

Jukureille niukka tappio ensimmäisessä puolivälieräottelussa

Jukurit ja Sport pelasivat Vaasassa tasaisen kamppailun, joka päättyi lopulta Sportin voittoon 3-2.

Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurien kova taistelu ei riittänyt voittoon tiistai-iltana Vaasassa. Sport onnistui voittamaan sarvipäät ensimmäisessä puolivälieräottelussa niukasti maalein 3-2.

Jukurijoukkueen parhaimmistoa oli maalivahti Oskari Setänen, joka otti maalillaan tärkeitä koppeja ja piti Jukurit iskuetäisyydellä.

Ensimmäisessä erässä nähtiin tilanteita molemmissa päissä, mutta ensin maalinteossa onnistui kotijoukkue Sport. Maalista vastasi Marko Luomala, joka sai syötön John Henriotilta, eikä Setänen onnistunut poikittaisliikkeessä torjumaan kiekkoa.

Jukurien tasoitus nähtiin vain kolme sekuntia ennen ensimmäisen erän päättymistä, kun hyvästä kevätvireestä tunnettu Jani Savolainen laukoi ylivoimalla kiekon maaliin Niko Laakkosen oivaltavasta syötöstä.

Vaasalaiset siirtyivät toisessa erässä jälleen maalin johtoon Mika Halavan survoessa kiekon väkisin Setäsen patjojen alta maaliin.

Kolmannessa erässä Sport karkasi kahden maalin karkumatkalle Markus Piisapsen ylivoimamaalilla.  Maali oli tyypillinen playoff -maali, sillä tämäkin syntyi aivan maalin edestä.

Jukurit aloitti loppukirinsä puolitoistaminuuttia ennen kolmannen erän päättymistä, kun Toni Jalo hakkasi irtokiekon verkon perukoille. 

Kovasta yrityksestä huolimatta keltapaidat eivät kuitenkaan onnistuneet tasoittamaan ottelua ja näin ensimmäinen voitto tässä ottelusarjassa kirjattiin Vaasan Sportille.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 40 24 2 2 12 78 1,95
2. SaiPa 42 21 4 5 12 76 1,81
3. Lukko 40 20 5 2 13 72 1,80
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. Ilves 41 18 6 4 13 70 1,71
6. KooKoo 40 18 7 1 14 69 1,73
7. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
8. Ässät 40 18 4 3 15 65 1,63
9. K-Espoo 42 15 3 6 18 57 1,36
10. TPS 41 12 6 6 17 54 1,32
11. HIFK 41 15 2 4 20 53 1,29
12. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
13. Jukurit 39 13 3 5 18 50 1,28
14. Pelicans 39 11 5 6 17 49 1,26
15. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
16. Sport 40 9 1 8 22 37 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O