La 28.2. 17:00 VS.

Jukureille kolme pistettä Joensuusta

Jukurit otti hienon voiton revanssiviikonlopun toisesta ottelusta Jokipoikia vastaan. Ottelun päättyi viikinkipaitojen voittoon lukemin 2-3.

Niko Laakkonen maalasi kahdesti. Kuva:Petri Lyytikäinen

Jukurit saalisti hienon voiton revanssi-viikonlopun toisesta kohtaamisesta Joensuusta. Jokipojan kaatui Mehtimäellä lukemin 2-3. Ottelun jukurihahmot olivat kaksi maalia toisessa erässä viimeistellyt Niko Laakkonen sekä varman ottelun maalilla pelannut Tadeas Galansky. Tade torjui ottelussa 19 kertaa, joka oli täsmälleen sama kuin virkaveljellään Mikael Edellmannilla Jokipoikien maalilla.

-Laku oli tutun energinen ja pelasi loisto-ottelun. Taden hyvä peli mahdollisti voiton. Erityisesti kolmannessa erässä johtoasemassa ei ollut mitään hätää pelata, Jukurien valmentaja Timo Turunen kiitteli suojattejaa.

Laakkosen lisäksi maalienteossa onnistui Pentti Nöyränen. Jukurien kaikki maalit nähtiin ottelun toisessa erässä.

-Ensimmäinen erä oli hankala. Jouduimme puolustuskannalle, kun alivoimaa oli niin paljon. Toiseen erään löytyi sitten tarvittava pelinopeus, joka mahdollisti suorat hyökkäykset, tyytyväinen valmentaja kertasi.

Avauserässä Jukurien Joonas Kalliolalle langetettiin 5+20 päähän kohdistununeesta taklauksesta. Kalliolalle automaattinen pelirangaistus.

Viikon kolmesta ottelusta Jukurit saalisti kuusi pistettä tarjolla olleista yhdeksästä. Sarjataulukossa joukkue on tämän viikon jälkeen sijalla viisi ja sarjakärki TuToon eroa on seitsemän pistettä.

-Nousujohteinen viikko. LeKi pelikin oli voitettavissa, mutta kai tämän piti nyt mennä näin, syntymäpäiväsankari Turunen kertasi.

Jukurit pelaa vielä keskiviikkona 6.11 Kajaanissa ennen viikon mittaisen ottelutauon alkua.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 52 32 2 3 15 103 1,98
2. SaiPa 54 28 6 7 13 103 1,91
3. KooKoo 53 29 7 1 16 102 1,92
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 52 24 9 4 15 94 1,81
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 53 17 8 7 21 74 1,40
11. HIFK 52 18 4 5 25 67 1,29
12. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
13. HPK 53 14 7 8 24 64 1,21
14. Jukurit 53 15 5 6 27 61 1,15
15. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
16. Sport 54 9 1 11 33 40 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O