Pe 8.8. 19:30 VS.

Joululahjaksi kaksi pistettä

Jukurit kohtasi Lempäälän Kisan keskiviikkona kotihallissaan Kalevankankaalla ennen joulutaukoa. LeKi oli hyvässä pelivireessä, mutta joululahjapotti jaettiin voittolaukauksilla Jukureille lukemin 4-3.

Jaakko Turtiainen onnistui maalinteossa LeKiä vastaan.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit kohtasi Lempäälän Kisan keskiviikkona kotihallissaan Kalevankankaalla ennen joulutaukoa. LeKi oli hyvässä pelivireessä, mutta joululahjapotti jaettiin voittolaukauksilla Jukureille lukemin 4-3.

Ottelu alkoi LeKin tahdissa ja kymmenen minuutin pelin jälkeen Teddy Da Costa vei vieraat 0-1 -johtoon ylivoimalla, kun LeKin ylivoima tuotti tulosta pitkän pyörityksen päätteeksi. Jukurit kiri eron kuitenkin umpeen, kun Oula Palve iski kiekon LeKin verkkoon niin ikään ylivoimalla. Ensimmäisessä erässä kotiyleisön herätti myös Nestori Lähde, joka ei hienosta läpiajosta huolimatta onnistunut maalinteossa.

- Huono lähtö meiltä peliin, mutta tunnetta saatiin tauolla lisää, Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi ottelun tahmeaa alkua.

Palven maalin jälkeen Jukureiden maalitilastoa kaunisteli toisessa erässä ensin Timo Hiltunen upeasta Santeri Lukan syötöstä ja hetkeä myöhemmin Jaakko Turtiainen johdatti sarvipäät jo kahden maalin karkumatkalle iskien pelivälineen ohi LeKin maalivahti Aaro Peltosen. Jukureiden maalia vartioineelle Tadeas Galanskýlle merkittiin myös syöttöpiste Hiltusen viimeistelemään maaliin.

Kalevankankaan yleisö riemastui jo 3-1 -lukemista, kunnes vieraiden parhaimmistoon kuulunut Da Costa iski jo illan toisen osumansa toisen erän loppupuolella ja toi vieraat vain maalin päähän ennen kolmatta ja viimesitä erää.

- Kolmas erä oli molemmilta tasaista vääntöä ja tasaista pelaamista. Molemmilla oli muutama paikka ratkaista peli.

Joululahjapisteitä saatiin odottaa Kalevankankaan keskiviikkoillassa pitkään, sillä kolmannen erän puolivälin jälkeen LeKin Jimi Santala hiljensi yleisön tuoden vierasjoukkueen tasoihin kahden maalin takaa. Jatkoajalle mentiin lukemissa 3-3, mutta joulun alla jännitysnäytelmä venyi voittolaukauksille asti, joissa kotijoukkue oli parempi voittaen ottelun lukemin 4-3. Ottelun kaikki tilastot löydät täältä.

- Valmentajana olen hieman pettynyt pelaajien läsnäoloon ja ailahtelevuuteen. Yhdessä voittaminen voisi olla meille isompi juttu, kun aidosti otettaisiin tilanteet tosissaan, Pennanen käänsi katseet jo kevättä kohti.

Jukurit toivottaa rauhallista joulua ja kaikki tervetulleiksi seuraavaan kotiotteluun, joka pelataan joulun jälkeen 28.12., kun Kalevankankaalle saapuu Peliitat.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O