Hokki saapuu Kalevankankaalle
Mestiksen sarjataulukossa neljäntenä majaileva Hokki saapuu Kalenvankankaalle keskiviikkona. Neljästä edellisestä ottelusta kajaanilaisilla on kasassa seitsemän pistettä.
Jesse Juntheikki. Kuva: Petri Lyytikäinen
Mestiksen sarjataulukossa neljäntenä majaileva Kajaanin Hokki saapuu keskiviikkona Kalevankankaalle. Neljästä aikaisemmasta ottelusta kajaanilaisilla on kasassa seitsemän pistettä. Leikkausoperaatiosta vielä kuukauden päivät toipuvaa valmentaja Timo Turusta korvaava Tuomo Jormakka odottaa suoraviivaista ja taistelevaa Hokkia Mikkeliin.
-Luisteluvahva porukka, joka pelaa todellista taistelulätkää ja siihen on vastattava taistelulla, jotta pääsemme näyttämään todellisen taitomme, Jormakka kiteyttää.
Tulevaisuudessa Kajaanin Hokin riveissä nähdään Kärppä juniorien lisäksi itävältalaisväriä, sillä seura on solminut yhteistyösopimuksen Itävällan pääsarjassa pelaavan Graz 99ersin kanssa.
-Oli Kärppä junnuja tai ei, niin päävalmentaja Petri Mattilan porukka pelaa luovaa kiekkoa ja on siksi erittäin vaarallinen, valmentaja Jormakka miettii.
Jukurit lähtee keskiviikkoillan otteluun samalla kokoonpanolla kuin edellisessä Kiekko-Vantaa ottelussa. Kiekko putoaa jäähän Kalevankankaalla kello 18.30.
Jukurien kokoonpano Hokki otteluun 25.9.:
I 12 Hyvärinen - 16 Koskinen - 29 Juntheikki
20 Forsström - 14 Pihlström
II 27 Memonen - 10 Jalo - 11 Rohtla
3 Järvinen - 6 Vaarasuo
III 23 Laakkonen - 8 Hokkanen - 17 Savolainen
7 Purolinna - 4 Akkanen
IV 15 Nöyränen - 25 Kalliola - 28 Laine
Maalissa: 30 Similä (35 Galansky)