Pe 14.11. 18:30 VS.

Hokki pysyi kovana

Kauden mittaan Jukureille vaikeaksi vastustajaksi todettu Kajaanin Hokki tuli, meni ja vei kolme pistettä keskiviikkona Kalevankankaalta.

Jukureiden vaihtoaitiossa nähtiin vakavia ilmeitä.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Kauden mittaan Jukureille vaikeaksi vastustajaksi todettu Kajaanin Hokki tuli, meni ja vei kolme pistettä keskiviikkona Kalevankankaalta.

Kajaanin Hokki saapui Mikkeliin runkosarjassa viimeistä kertaa. Otteluvoitot olivat kajaanilaisille 3-2 ennen keskiviikon kohtaamista ja Jukureilla oli mahdollisuus tasata puntit linnapaitojen kanssa. Ottelu päättyi kuitenkin kajaanilaisten juhliin lukemin 1-3.

Ottelun alku tarjosi heti viihdettä katsojille, sillä ensimmäisen kerran maaliverkkoja heiluteltiin, kun ottelua oli ehtinyt vanheta vain 44 sekuntia. Oula Palveen ja Anthony Guttigin syötöstä Riku Pitkänen iski kotijoukkueen illan ainokaisen ylivoimalla. Ottelun ensimmäinen erä oli sarvipäiden hallintaa, mutta vuoro vaihtui toiseen erään siirryttyä.

Hokki suorastaan rynnisti toiselle kaksikymmenminuuttiselle, sillä Niko Saarenpää tasoitti läpiajosta lukemat 1-1:een, kun toista erää oli pelattu vain 28 sekuntia. Toinen erä meni vierailijoille ja ottelun ratkaisuhetket saivat odottaa kolmanteen erään.

- Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli selvästi meidän ja toinen erä taas oli selvästi vieraiden. Hokki sai luotua pitkiä pyörityksiä meidän päähän, päävalmentaja Antti Pennanen kertasi ottelun tapahtumia lehdistötilaisuudessa.

Maalipaikat olivat todella tiukassa, eikä helppoja paikkoja nähty kummassakaan päässä kaukaloa. Jukureille tarjottiin ottelun ratkaisua, kun kotijoukkue pääsi ylivoimalle kolmannen erän puolivälissä. Epäonnekseen ylivoima ei tuottanut tulosta ja pahin mahdollinen tapahtui vain silmänräpäyksessä. Hokin Miska Humaloja laukoi kiekon ylärimaan, josta kiekko kimposi maalin eteen luistelleelle Riku Toivolle, joka laittoi kiekon häkkiin empimättä.

Kotijoukkue yritti kiriä vielä kolmannen erän lopulla mukaan otteluun, mutta viimeisen minuutin aikalisä ja ilman maalivahtia pelaaminen ei tuonut toivottua tulosta. Hokin Miska Humaloja viimeisteli loppunumeroiksi 1-3 laukoessaan kiekon aloituksesta tyhjään maaliin.

Pennanen löysi tappiosta huolimatta positiivisia ajatuksia ottelun jälkeen:

- Nyt on selkeä kuva siitä, mitä täytyy jatkossa parantaa ja siitä missä me olemme nyt.

Jukureiden runkosarja jatkuu perjantaina Turussa, kun ottelua isännöi TUTO Hockey. Seuraavan kerran viikinkipaidat nähdään kotiyleisön edessä lauantaina klo 17.00, kun vastassa on KeuPa HT. Lauantain kotiotteluun on lipputarjous, josta löydät lisää infoa nettisivultamme.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 20 13 1 0 6 41 2,05
2. Tappara 20 12 0 2 6 38 1,90
3. JYP 18 11 2 1 4 38 2,11
4. Jukurit 22 10 2 1 9 35 1,59
5. SaiPa 21 9 2 3 7 34 1,62
6. KooKoo 20 9 3 0 8 33 1,65
7. K-Espoo 21 8 2 4 7 32 1,52
8. Lukko 19 9 2 0 8 31 1,63
9. KalPa 18 8 3 1 6 31 1,72
10. TPS 20 6 5 3 6 31 1,55
11. HPK 21 7 3 3 8 30 1,43
12. Ilves 20 6 2 2 10 24 1,20
13. Kärpät 21 6 2 1 12 23 1,10
14. Pelicans 19 4 2 5 8 21 1,11
15. Sport 20 5 0 5 10 20 1,00
16. HIFK 20 5 1 1 13 18 0,90

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O