Lauantai 3.3. 17:00 VS.

Hokki haki pisteet Mikkelistä

Ennakkoluulottomasti ja liukkaalla luistimella Kalevankankaalle saapunut Kajaanilaisryhmä riisui kotijoukkueen aseista ja ansaitsi kolme pistettä voittaen sarvipäät kauden ennätysyleisön edessä numeroin 0-2.

”Ei voittamiseen mitään Hokkuspokkushommia tarvita” - Nestori Lähde.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Ennakkoluulottomasti ja liukkaalla luistimella Kalevankankaalle saapunut Kajaanilaisryhmä riisui kotijoukkueen aseista ja ansaitsi kolme pistettä voittaen sarvipäät kauden ennätysyleisön edessä numeroin 0-2.

Vierasjoukkue Hokki lähti otteluun puolustuspelaamisen kautta, mutta jo ottelun alussa näytti kotijoukkueelle taistelutahtonsa. Ensimmäisen erän vaarallisimmasta paikasta vastasi Balazs Sebok, joka pääsi mittaamaan paremmuuttaan Jukurivahti Ronan Quemenerin kanssa. Erässä ei tilastoja paljoa kirjailtu, joten toiseen erään siirryttiin kiikarilukemissa.

Ennen toisen erän puoltaväliä kotijoukkue pääsi yrittämään onnistumista ylivoimalla, mutta maalia ei saatu aikaan.

- Meidän hyökkäyspeli oli hieman huolimatonta, tuli kiekonmenetyksiä ja huonoja syöttöjä. Tämän jälkeen me emme pystyneet tuottamaan maalipaikkoja ihan niin paljon kuin olisimme halunneet, päävalmentaja Antti Pennanen ruoti ottelun jälkeen.

Ottelussa ensimmäisen kerran maaliverkkoja heilutteli toisen erän puolenvälin jälkeen Hokin konkaripelaaja, kun ylivoimalla Niko Saarenpää laukoi pelivälineen Jukureiden verkkoon.

Jukurit yritti kiriä vielä kolmannessa erässä, mutta se lopahti Hokin 0-2 -osumaan. Jo toisen kerran Quemener sai kaivaa kumilätkän selkänsä takaa tuomareille, kun Hokin illan onnistuja Saarenpää tykitti illan toisen osumansa.

- Tänään oli tasainen ja vauhdikas jääkiekko-ottelu kahden luisteluvoimaisen joukkueen välillä. Pelin vaatimus oli tosi kova vauhdin suhteen.

- Hokki oli hyvä ja tehokas, oikea joukkue voitti. Onnittelut voittajalle, Pennanen kommentoi lehdistötilaisuuden lopuksi.

Näin ollen kolme pistettä matkasi Hokin mukana Kajaaniin kauden ennätysyleisön, 2654 silmäparin, kannustuksesta huolimatta. Ottelun tilastot löydät täältä.

Jukureiden matka jatkuu jo perjantaina, kun kotihallissa vastaan luistelee Kiekko-Vantaa. Nestori Lähteen sanoin ”Ei voittamiseen mitään Hokkuspokkushommia tarvita”. Kiekko tippuu jäähän klo 18.30 ja ovet aukeaa tuntia ennen ottelun alkua. Tervetuloa!