Hokille kaksi pistettä Mikkelistä
Kajaanin Hokki vei voiton voittolaukauskilpailun päätteeksi vaiherikkaassa ottelussa Kalevankankaan keskiviikkoillassa.
Jani Forsström laukoi Jukurien neljännen maalin. Kuva: Petri Lyytikäinen
Kajaanin Hokki vei mukanaan Kalenvankankaalta kaksi pistettä vaiherikkaan ottelun päätteeksi lopputuloksella 5-6 (vlk). Ottelun ratkaisu nähtiin vasta voittolaukauskilpailussa, jossa Hokin Anthony Guttig oli ainoa onnistuja. Varsinaiselle peliajalla kaksi maalia viimeistellyt Guttig oli kiistatta yksi kajaanilaisten illan hahmoista yhdessä ketjukaveriensa Teddy Da Costan ja Arttu Niskakankaan kanssa. Kahden tasaisen erän jälkeen juuri tämä Hokki-trio käynnisti kolmannen erän maalikarkelot ja siirsi kajaanilaiset jo turvallisen tuntuiseen 2-5 johtoon.
Jukurit syttyi kuitenkin viime hetkellä. Mikko Laine aloittaa takaa-ajon ja toimittaa keikon maaliin Ilkka Vaarasuon ja Toni Jalon esityöstä. 4-5 kavennuksen laukoi viivasta puolestaan Jani Forsström ja tasoituksen viimeisteli Vaarasuo, joka merkkautti ottelusta itselleen tehot 2+2. Kajaanin Hokin valmentaja Petri Mattila piti osasyyllisenä Jukurien nousuun heidän huonoa maalivahtipeliä.
-Se oli sellainen "From zero to hero" teema. Torjuihan se Seppänen meille sentään lopulta kaksi pistettä, Mattila sanaili lehdistötilaisuudessa.
Jukurien päävalmentaja Jarno Pikkarainen ei nähnyt ottelussa muuta positiivista, kuin komannen erän nousun ja sen mukanaan tuoman yhden sarjapisteen.
-Ei pystytty syttymään ennen kuin oli pakko. Yleisölle tässä oli draamaa ja kaikkea, mutta meitä se ei lämmitä.
-Halukkaampi ja himokkaampi vei kaksi pistettä mukanaan, kotijoukkeen kapteeniston illanesityksen pettynyt Pikkarainen totesi.
Jukurien pelit jatkuvat perjantaina 27.9, jolloin viikinkipaidat matkaavat Lempäälään.