Ke 17.12. 18:30 VS.

Finaalit jatkuvat keskiviikkona Mikkelissä!

Jukurit ja KooKoo kohtaavat toisessa finaaliottelussa. Ensimmäinen taistelu mestaruudesta päättyi KooKoon voittoon.

Jukurit lähtee keskiviikon otteluun sarjan tasoitus mielessään. Kuva: Petri Lyytikäinen

Mestiksen finaalisarja jatkunee keskiviikkona Mikkelissä, kun Jukurit kohtaa toisessa finaaliottelussa Kouvolan KooKoon. 

Playoffeissa puhutaan aina ratkaisijoista, ja ratkaisun roolia onkin jälleen tarjolla. Jukureiden tehopisteet ovat jakautuneet suhteellisen tasaisesti, joten tasaisuutta pitäisi ainakin löytyä.

Onnistumisia kaivataan kuitenkin jälleen keskiviikkona. 
Ensimmäinen ottelu päättyi kouvolalaisten voittoon maalein 6-2. Ottelu ratkesi jo käytännössä ensimmäisen erän jälkeen, kun KooKoo latoi Jukureiden verkkoon viisi maalia.

Sarvipäiden pelaamisessa kuitenkin näkyi huomattavaa piristystä kahdessa seuraavassa erässä.

Jukureiden puolustuspelin on myös oltava heti ottelun alusta tarkempi, ja sitä se tulee kotiyleisön edessä olemaankin. Ensimmäisestä ottelusta jäi Jukureille parannettavaa, ja nälkää sinipaidoilla riittääkin, kun kiekko jäähän tippuu.

Mikkelin jäähallin jäässä on ollut putkirikko, jota korjataan parhaillaan. Näillä näkymin ottelu kuitenkin pystytään pelaamaan Kalevankankaalla. Ottelu Meidän hallissa alkaa klo 18.30!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O