ENNAKKO: Viimeistä viedään

Jukurit pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa lauantaina kotijäällä, kun vastassa on kautensa päättävä Kiekko-Vantaa.

Kumpi joukkue taistelee lauantaina itselleen kolme pistettä?

Jukurit pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa lauantaina kotijäällä, kun vastassa on kautensa päättävä Kiekko-Vantaa.

Mestiksen runkosarja on ollut hyvin mielenkiintoinen, sillä kauden aikana on nähty, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Viimeiselle kierrokselle on jäänyt myös kunnolla panosta, sillä lauantain Mestis-kierroksella ratkaistaan sijat 1-6 ja samalla myös playoffien otteluparit.

Lauantain ottelu on merkityksellinen Jukureille, sillä tällöin ratkaistaan runkosarjan voittaja. Playoffeista varmuudella ovat ulkona yhdeksännen sijan lunastanut Heinolan Peliitat ja Jukureiden lauantain vastus, sijaa kymmenen pitävä K-Vantaa. Runkosarjassa sijalle kahdeksan on sijoittunut sarjanousija KeuPa HT ja seitsemäntenä oleva SaPKo, jotka jatkavat kevään playoffeihin.

Jukurit taistelee lauantaina runkosarjan voitosta, sillä toisena olevaan KooKooseen piste-eroa on vain kaksi pistettä. KooKoo pelaa myös lauantaina runkosarjan viimeisen ottelunsa, kun joukkue kohtaa kotihallissaan Kajaanin Hokin.

Jukurit ja K-Vantaa ovat kohdanneet tällä kaudella yhteensä viisi kertaa, joista voitot ovat menneet neljästi sarvipäille. K-Vantaa on ottanut kauden ainoan voittonsa Jukureista lokakuun puolessavälissä, jolloin kamppailu Kalevankankaalla päättyi lohipaitojen voittoon lukemin 1-4.

Juhlitaanko lauantaina Kalevankankaalla voittoa K-Vantaasta ja samalla myös yhtä kevään unelmaa, runkosarjan voittoa? Millaisilla otteilla Jukurit nähdään jäällä ennen playoffeja? Se selviää lauantaina klo 17.00 Meidän Hallissa Kalevankankaalla!

Lauantain K-Vantaa ottelu on Senioripeli, jonne yli 60-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Lippuja peliin voi noutaa tapahtuman yhteistyökumppaneilta: MPY Maailmasta, Lääkärikeskus Ikiomasta, Länsi-Savolta, OP Suur-Savolta, Eläkeliiton Mikkelin yhdistykseltä, Kyyhkylästä ja Esteryltä. Lisätietoja löydät täältä.

HUOM! Sunnuntain Naisten päivän kunniaksi kaikki naiset sisään otteluun kaksi yhden hinnalla.

Jukurit toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi kauden viimeiseen runkosarjanotteluun!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 59 35 3 5 16 116 1,97
2. KooKoo 59 32 7 2 18 112 1,90
3. SaiPa 59 31 6 7 15 112 1,90
4. Ilves 59 28 8 4 19 104 1,76
5. Lukko 59 28 8 4 19 104 1,76
6. KalPa 59 28 7 5 19 103 1,75
7. JYP 59 25 11 6 17 103 1,75
8. Ässät 59 26 6 4 23 94 1,59
9. K-Espoo 59 22 5 11 21 87 1,47
10. HIFK 59 24 4 5 26 85 1,44
11. Pelicans 59 20 9 7 23 85 1,44
12. HPK 59 16 8 9 26 73 1,24
13. TPS 59 16 7 9 27 71 1,20
14. Jukurit 59 15 6 7 31 64 1,08
15. Kärpät 59 15 6 6 32 63 1,07
16. Sport 59 9 1 11 38 40 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O