ENNAKKO: Tappioton Hokki saapuu Mikkeliin

Kaikista kolmesta pelaamastaan ottelustaan voitot napannut kajaanilaisryhmä saapuu perjantaina Mikkeliin.

Frank Gymer esiintyi vahvasti keskiviikkona.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Kaikista kolmesta pelaamastaan ottelustaan voitot napannut kajaanilaisryhmä saapuu perjantaina Mikkeliin.

Jukurit lähtee haastamaan runkosarjassa kolmen ottelun jälkeen toisena majailevaa Hokkia. Hokki on aloittanut kauden murhaavasti, sillä sen jalkoihin on jäänyt Jokipojat (5-4 VL), RoKi (1-2) ja SaPKo (4-3).

Keskiviikkona SaPKo-ottelussa kajaanilaiset pelasivat Hokin verkkosivujen mukaan kauden parhaimman ensimmäisen erän elokuun harjoitusottelut mukaan lukien, joten linnapaidat saapuvat varmasti vahvana myös Kalevankankaan jäälle.

Jukurit puolestaan lähtee raikastamaan ilmettään kotiyleisönsä edessä, sillä keskiviikon tappio JYP-Akatemialle on karistettu jo torstaina ja katseet on käännetty omaan tekemiseen.

Jukureiden parhaimmat tehomiehet ovat tähän mennessä olleet Atte Mäkinen (3+1=4), keskiviikkona pirteästi esiintynyt Joonas Sammalmaa (2+2=4) ja veljesparin toinen, Miro Mäkinen (0+4=4). Myös Frank Gymer, Teemu Turunen ja Timo Hiltunen ovat esiintyneet vahvasti, joten kotihallissa tehoja voidaan odottaa koko Jukurit-kuusikolta.

Nyt Lähtee! Jukurit – Hokki perjantaina Kalevankankaan jäähallissa klo 18.30. Otteluisäntänä BLC Turva. Osta lippusi etukäteen täältä ja vältä jonot! Ovet avataan klo 17.30, tervetuloa!