Pe 8.8. 19:30 VS.

ENNAKKO: Seuraava pysähdys Keuruulla

Runkosarja jatkuu Jukureiden osalta lauantaina Keuruulla, jossa vastassa on perjantaina huilannut KeuPa HT.

Jukureiden seuraava pysäkki löytyy Keuruulta.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Runkosarja jatkuu Jukureiden osalta lauantaina Keuruulla, jossa vastassa on perjantaina huilannut KeuPa HT.

Jukurit matkaa lauantaina jo toisen kerran tämän runkosarjan aikana Keuruulle, sillä edellinen kohtaaminen KeuPaa vastaan miteltiin vieraissa syyskuun lopulla. Tuossa kamppailussa kotijoukkue oli silloin etevämpi lukemin 4-2.

Keuruu on aina ollut Jukureille haasteellinen paikka pelata. Kaudella 2014–2015 Jukurit ei onnistunut saamaan runkosarjassa KeuPan kotihallista ainuttakaan voittoa, mutta playoffeissa Jukurit kuitenkin voitti kaksi Keuruulla pelaamaansa ottelua ja eteni tuolloin jatkoon voitoin 4-0.

KeuPa on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan. Joukkue hävisi aiemmin tällä viikolla RoKille vieraissa 5-2 ja edellisviikolla SaPKo ryösti pisteet Keuruulta lukemin 0-4.

Jukureilla on kolmesta edellisestä ottelusta napsahtanut tilille seitsemän pistettä, joten piristystä alkukauteen on havaittavissa. Lauantaina kuitenkin selviää, miten perjantain kotihallissa kärsitty tappio voittolaukauksilla Jokipojille on karistettu kannoilta.

Nippelitieto:

Kuluva kausi on KeuPan seurahistorian toinen Mestiksessä. KeuPa voitti Suomi-sarjan kaudella 2013–2014 ja nousi voiton myötä Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

Seuraa heitä:

Jukurit #11 Roope Ranta
Hyväntuulisen hyökkääjän otteet jäällä paranevat ottelu ottelulta. Ranta pääsi heiluttamaan verkkoja perjantaina kotiyleisönsä edessä – jatkuuko sama vire lauantaina Keuruulla?

KeuPa HT #27 Riku Pitkänen
Jukureissa edelliskaudella pelannut Pitkänen on ollut KeuPan tehokkain pistein 3+3=6 ja näin ollen Pitkänen nähdään lauantaina kultakypärässä. Kohtaaminen entistä seuraa vastaan on varmasti tunnetta täynnä.

KeuPa HT – Jukurit lauantaina 17.10. klo 17.00 Keuruun jäähallissa. Mikkelissä ottelun näyttää ravintola Päämaja ja ottelu on katsottavissa myös Elisan FanSeat -palvelusta.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O