ENNAKKO: Kumpi joukkue on palautunut paremmin ennätysottelusta?

Jukurit ja Hokki pelasivat keskiviikkona Suomen pisimmän jääkiekko-ottelun, jonka Jukurit voitti kahdeksannessa erässä 2-3. Joukkueiden kolmas kohtaaminen pelataan perjantaina Kalevankankaalla.

Ennätysjoukkueet iskevät toistensa kimppuun kolmannen kerran!
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit ja Hokki pelasivat keskiviikkona Suomen pisimmän jääkiekko-ottelun, jonka Jukurit voitti kahdeksannessa erässä 2-3. Joukkueiden kolmas kohtaaminen pelataan perjantaina Kalevankankaalla.

Jukureiden ja Hokin toinen välieräottelu ratkesi vasta yöllä, ajassa 151.31, kun Joonas Kalliola laittoi kiekon Hokin verkkoon ohjaamalla Kujanpään syötön punaviivan oikealle puolelle.

- Olihan se ihan kiva pelata, vaikka pitkäksi menikin, hyökkääjä Teemu Turunen naurahteli ottelun päätyttyä.

Jukurit oli Mikkelissä vasta myöhään yöllä, mutta pelaajia hymyilytti silti. Torstai käytettiin täysin palautumiseen ja katseiden kääntämiseen seuraavaan otteluun.

Jukurit johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 2-0 ja perjantaina ottelusarja keikahtaa suuntaan tai toiseen ratkaisevasti. Nähtäväksi jää, kumpi joukkue on palautunut paremmin ennätysottelusta ja luistelee tuoreemmalla jalalla jäälle.

3. Välierä Jukurit - Hokki Kalevankankaalla perjantaina klo 18.30. Tervetuloa!

Olethan osallistunut ottelutapahtuman Facebook-eventtiin jo? Saavuthan ajoissa paikalle, sillä ovet avataan jo klo 17.30. Otteluliput voi ja kannattaa ostaa etukäteen täältä.

Välierien ottelutahti näyttää tältä (neljällä voitolla finaaliin):

Ma 23.3.2015 klo 18.30 Jukurit - Hokki, tulos 4-1

Ke 25.3.2015 klo 18.30 Hokki – Jukurit, tulos 2-3 JA

Pe 27.3.2015 klo 18.30 Jukurit - Hokki

La 28.3.2015 klo 17.00 Hokki - Jukurit
(SarvisClub järjestää otteluun fanimatkan ja
ottelu nähtävissä ilmaiseksi Ravintola Päämajassa)

Ti 31.3.2015 klo 18.30 Jukurit - Hokki (tarvittaessa)

To 2.4.2015 klo 18.30 Hokki - Jukurit (tarvittaessa)

La 4.4.2015 klo 17.00 Jukurit - Hokki (tarvittaessa)

Toisen välieräparin tilanne:

KooKoo – TUTO Hockey 0-2