ENNAKKO: Kauden ensimmäinen kotivoitto tähtäimessä

Jukurit kohtaa seuraavan haasteen perjantaina kotiyleisönsä edessä, kun Mestikseen noussut RoKi saapuu Kalevankankaalle. Ottelun häviäjää odottaa sarjataulukon pohja.

Jaakko Turtiainen (jäässä) on onnistunut maalinteossa seitsemässä ottelussa kolme kertaa.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Jukurit kohtaa seuraavan haasteen perjantaina kotiyleisönsä edessä, kun Mestikseen noussut RoKi saapuu Kalevankankaalle. Ottelun häviäjää odottaa sarjataulukon pohja.

Jukureiden ja Mestikseen Suomi-sarjasta nousseen RoKin välillä on sarjataulukossa eroa pisteen verran. Perjantain kierroksen kamppailun häviäjää odottaa sarjataulukon viimeinen sija.

Viimeksi kaudella 2009–2010 Mestiksessä pelannut rovaniemeläisryhmä kaipaa Jukureiden tavoin tililleen pisteitä. Sarjanousijan tehtävä uudessa sarjassa ei ole helppo, mutta viime kauden mestarin asema sarjan toiseksi viimeisenä on myös haasteellinen.

Jukureiden kuuden ottelun mittaiselle tappioputkelle odotetaan päätöstä perjantaina, RoKilla tappiputki sen sijaan on kolmen ottelun mittainen. Ainoan voiton joukkue nappasi TUTO Hockeylta syyskuun lopulla, jolloin rovaniemeläisryhmä voitti Turussa lukemin 3-5.

Joukkueiden kokoonpanot selviävät ottelupäivän aamuna, mutta RoKin TPS-lainaa ja ex-Jukurivahti Oskari Setästä ei nähdä perjantaina rovaniemeläisten matkassa, sillä Setänen palaa Turkuun ennen perjantain ottelua.

Perjantain ottelussa toisen joukkueen tappioputki menee poikki. Kumpi putken katkaisee, selviää perjantaina Kalevankankaalla klo 18.30. Vältä jonotus ja hanki lippusi etukäteen täältä. Ovet avataan klo 17.30, tervetuloa!

Nippelitieto:

Nyt Jukureita edustava Mika Norja nähtiin RoKin maalilla 12 ottelussa RoKin edellisellä Mestiskaudella 2009-2010.

Seuraa heitä:

Jukurit – Jaakko Turtiainen
Kovaa työtä kentällä ja sen ulkopuolella. Turtiainen tekee likaista työtä kentän molemmissa päissä ja se on tuottanut tällä kaudella jo tehot 3+2=5.

RoKi – Harri Pälve
Pälve on tehnyt kuudessa ottelussa RoKille toiseksi eniten tehoja (2+2=4). Vahva ja isokokoinen hyökkääjä osaa maalinteon ja omaa vaarallisen laukauksen.