ENNAKKO: Jukurit isännöi JYP-Akatemiaa

Jukurit kamppailee seuraavan ottelun jo tänään lauantaina, kun Kalevankankaalla toistensa kimppuun iskevät Jukurit ja JYP-Akatemia.

Jukurit iskee lauantaina JYP-Akatemian kimppuun. Jukureiden kultakypärää ottelussa kantaa Joonas Sammalmaa.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Jukurit kamppailee seuraavan ottelun jo tänään lauantaina, kun Kalevankankaalla toistensa kimppuun iskevät Jukurit ja JYP-Akatemia.

Jukurit nappasi täydet kolme pistettä perjantaina Savonlinnassa, jossa joukkue kaatoi isäntänä pelanneen SaPKon maalein 2-5. Ottelu oli vauhdikas ja viihdyttävä ja samaa voidaan myös lauantain kotiottelulta JYP-Akatemiaa vastaan odottaa.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa runkosarjassa tällä kaudella kerran Jyväskylässä. Kuukausi sitten pelatussa ottelussa Akatemia oli Jukureita parempi voittolaukauskilpailun päätteeksi lukemin 4-3.

Pirteästi kauden aloittanut ja sittemmin hieman hiipunut hurrikaaniryhmä sijoittuu tällä hetkellä sarjataulukossa yhdeksänneksi ja taistelee viiden ottelun tappioputkessa. Nuorta intoa puhkuvalla joukkueella on näytönhaluja myös Mikkelissä, joten tiukkaa kamppailua voitanee odottaa lauantaina.

Nippelitieto:

Jukurit ja JYP-Akatemia kohtasivat toisensa harjoitusottelukaudella kaksi kertaa. Kangasniemellä pelattu ottelu päättyi Akatemian juhliin 1-3 ja Jyväskylän kamppailussa Jukurit oli parempi 1-5.

Seuraa heitä:

Jukurit - #19 Joonas Sammalmaa
Iski perjantaina kypärätempun SaPKoa vastaan ja lauantaina kantaa Jukureiden kultakypärää tehoin 7+5=12. Sammalmaa on yksi viikinkisoturi, joka pelaa entistä seuraansa vastaan.

JYP-Akatemia - #31 Mikko Virtanen
24-vuotias Akatemia-kapteeni on päässyt näyttämään kykyjään jo Liigassa JYPin mukana. Virtanen on kantanut Akatemian paitaa tällä kaudella viidessä ottelussa tehoin 2+1=3.

Jukurit – JYP-Akatemia lauantaina 24.10. klo 17.00 Kalevankankaan jäähallissa. Ovet avataan jo klo 16.00, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa. Vältä ruuhkat ja osta liput etukäteen täältä. Tervetuloa kannustamaan Jukurit voittoon. Nyt Lähtee!