ENNAKKO: Jukurit haastaa kärjessä viihtyvän Hokin

Jukureiden kolmen ottelun viikko jatkuu perjantaina vierasottelulla sarjajohtaja Hokkia vastaan.

Kumpi joukkue juhlii perjantaina?
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Jukureiden kolmen ottelun viikko jatkuu perjantaina vierasottelulla sarjajohtaja Hokkia vastaan.

Jukurit pelaa kolmen ottelun viikon. Keskiviikkona Turussa Jukurit sai myöntää TUTO Hockeyn paremmakseen jatkoajalla lukemin 3-2. Seuraava kamppailu taistellaan perjantaina Kajaanissa Hokkia vastaan ja lauantaina kotihallissa vastaan asettuu LeKi.

Jukurit ja Hokki ovat kohdanneet toisensa runkosarjassa tällä kaudella kerran. Syyskuussa joukkueiden kohtaaminen Mikkelissä päättyi kajaanilaisjuhliin jatkoajalla 2-3.

Molemmat joukkueet esittivät edellisessä kohtaamisessa huolellista ja viihdyttävää kiekkoa, minkä lisäksi puolustuspäässä on oltava erittäin tarkkana.

Hokki voitti kauden alussa kahdeksan ensimmäistä otteluaan ja nyt joukkueella on taskussaan täydet pisteet kahdesta edellisestä ottelusta. Ennakkosuosikin paineet perjantain ottelussa onkin Hokilla, sillä Mestiksen piikkipaikkaa pitävä joukkue on kerännyt kolmessatoista ottelussa pisteitä tililleen 32, takanaan toisena ja kolmantena olevat SaPKo ja Jokipojat.

Jukurit on sarjassa sijalla neljä, pisteitä tilillään 23.

Nippelitieto:

Jukurit on tällä kaudella napsinut voittoja vain varsinaisella peliajalla, sillä joukkueen tilille ei ole tällä kaudella kertynyt yhtäkään voitettua ottelua jatkoajalla tai voittolaukauskilpailussa.

Seuraa heitä:

Jukurit - #2 Teemu Suhonen
Jukureiden tehopuolustaja, joka on tällä kaudella tarjoillut kiekkoa joukkuetovereilleen tehoin 1+9=10.

Hokki - #34 Sakari Turtiainen
Jukureiden hyökkäyspäästä tutun Jaakko Turtiaisen pikkuveli. Nuoremman Turtiaisen tilille on kertynyt tällä kaudella kahdessatoista ottelussa pisteet 0+4=4.

Hokki – Jukurit perjantaina 30.10. klo 18.30 Kajaanissa. Ottelu on nähtävissä Elisan Fanseat -palvelusta ja Mikkelissä ottelu on nähtävillä myös Jukureiden vierasillassa ravintola Päämajassa. Tervetuloa seuraamaan ottelua Päämajaan!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O