ENNAKKO: Jukureiden harjoitusottelut käyntiin Hämeenlinnassa

Jukurit on harjoitellut intensiivisesti jo kahden viikon ajan ja joukkue pelaa ensimmäiset kautta 2015–2016 valmistavat harjoitusottelunsa Hämeenlinnassa SSAB-turnauksessa.

Ulkona on vielä kunnon auringonpaistetta, kun Jukurit luistelee harjoituksissa Kalevankankaan jäähallissa. Joukkue on treenannut jo kaksi viikkoa yhdessä ja yhteisöllisyys on parantunut jokaisen harjoituksen myötä. Joukkueen kokoonpano on myös muuttunut, kun uusia pelaajia on saapunut joukkueeseen vielä tämänkin viikon aikana.


Jukureilla on nyt sopimukset 7 puolustajan, 14 hyökkääjän ja yhden maalivahdin kanssa ja keskiviikon tieodotustilaisuudessa Tommi Kerttula totesikin, että maalivahtiosastolle on vielä tulossa täydennystä ennen kauden alkua.


Viikinkiryhmä lähtee Hämeenlinnaa kohti torstaiaamuna. SSAB-turnaus alkaa Jukureiden osalta torstaina klo 15.00 Ritari-areenalla, kun vastaan luistelee Oulun Kärpät. Jukureiden toinen harjoitusottelu pelataan perjantaina samaisessa jäähallissa klo 19.00 ja silloin vastassa on turnauksen isäntäjoukkue HPK. Näiden kolmen joukkueen lisäksi turnauksessa pelaa Ruotsin SHL-joukkue Luleå.


Turnauksen otteluohjelma:

To 13.8.2015
klo 15.00 Kärpät – Jukurit
klo 19.00 HPK – Luleå


Pe 14.8.2015
klo 15.00 Luleå – Kärpät
klo 19.00 HPK – Jukurit


Joukkueet


Jukurit – Pelaajalistalla 22 pelaajaa. Joukkueen rakentaminen kesken ja joukkue tekee tulevan kauden ensiesiintymisensä Hämeenlinnassa. Mestiksen 2014–2015 Mestarilla on kuitenkin iso haaste edessä, sillä Liigassa pelaavat joukkueet ovat jo nyt harjoitusottelukaudella merkittävä kunnon mittari tulevaa kautta ajatellen.

Muuta: Joukkue on vahvistunut vielä tälläkin viikolla uusien pelaajien myötä. Jukureiden maalilla Kärppiä vastaan nähdään JYP-Akatemiasta yhden pelin lainalla oleva Dennis Saikkonen ja HPK -ottelussa torjuntavuoron saa sopimusmaalivahti Juhana Aho.

Seuraa heitä: Oula Palve, Joonas Sammalmaa, Marko Kauppinen, Teemu Suhonen ja Roope Ranta.


Kärpät – Tämä joukkue nosti Kanada-maljaa Liigakauden 2014–2015 päätteeksi ja juhli Suomen Mestaruuskultaa jo toista vuotta peräkkäin. Kärpät on taitava ja kovaa luisteleva joukkue, joka on myös yksilötasolla vahva. Kärpät on aloittanut harjoitusottelukautensa jo aiemmin. Joukkue hävisi KalPalle edellisviikolla voittolaukauskilpailussa 1-2 ja tiistaina Vaasassa voitti kotijoukkue Sportin jatkoajalla 2-3.

Muuta: Kärpät solmi Mestis-joukkue Kajaanin Hokin kanssa yhteistyöseurasopimuksen 3.8.2015.

Seuraa heitä: Julius Junttila, Jesse Puljujärvi, Miro Aaltonen, Markus Nutivaara ja Lasse Kukkonen.


HPK – Joukkue leireili pohjoisessa Rovaniemellä ja jäällä nähdään varmasti yhteen hitsautunut ja tasavahva joukkue, jolta ei rohkeutta puutu. Myös HPK on aloittanut harjoitusottelukauden ja on tähän mennessä ehtinyt pelata kaksi harjoitusottelua. Viime viikon leirillä joukkue kohtasi haaparantalaisen Asplövenin ja Mestikseen tälle kaudelle nousseen RoKin. HPK hävisi Asplövenille 1-2 ja voitti RoKin 8-2.

Muuta: Turnauksen isäntäjoukkue. HPK valitsi Rovaniemen leirillään joukkueensa kapteenistoon Riku Hahlin, Antti Miettisen ja Otto Paajasen.

Seuraa heitä: Riku Hahl, Antti Miettinen, Joona Karevaara, Joni Tuulola ja Henrik Forsberg.


Lisätietoja SSAB-turnauksesta ja sen lipunmyynnistä löydät täältä. Jukurit SarvisClub järjestää perjantain HPK-otteluun fanimatkan, jonne on vielä paikkoja jäljellä. Tervetuloa mukaan, kannustetaan Jukurit voittoon!