Pe 6.2. 18:30 VS.

ENNAKKO: Harjoitusottelukausi jatkuu JYP-Akatemiaa vastaan Kangasniemellä

Jukurit pelaa seuraavan harjoitusottelun torstaina Kangasniemellä, kun joukkue isännöi JYP-Akatemiaa.

Nähdäänkö Jaakko Turtiainen jo torstain kokoonpanossa?
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukurit pelaa seuraavan harjoitusottelun torstaina Kangasniemellä, kun joukkue isännöi JYP-Akatemiaa.

Joukkueen valmistautuminen 16.9. alkavaan runkosarjaan etenee suunnitelman mukaisesti.

Harjoitusottelukauden aikana Jukurit on pelannut viisi ottelua, joista voitto-tappio suhde on 3-2. Torstain ottelussa joukkue pyrkii palaamaan voittojen tielle, sillä edellisellä viikolla Jukurit hävisi kahteen kertaan SKA Nevalle.

Jukureiden tuoreimman kasvon, viime kaudelta tutun Jaakko Turtiaisen myötä jäällä nähdään entistäkin taistelevampi mikkeliläisryhmä. Myös päävalmentaja Antti Pennanen palaa penkin päähän maajoukkuekomennuksensa jälkeen.

Joukkueiden kokoonpanot vahvistuvat torstaiaamuna, mutta Jukureilta on varmuudella pois Joonas Kalliola. Mielenkiintoisen ottelusta tekee se, että Jukureiden maalivahti Juhana Aho pelasi viime kaudella Akatemian riveissä yhdeksän ottelua ja Joonas Sammalmaa 40 ottelua. Jukureiden pelaajalistasta löytyy myös muita Akatemia-kokemuksen omaavia pelaajia.

JYP-Akatemian maalivahti Dennis Saikkonen puolestaan pelasi Jukureiden maalilla yhden ottelun Hämeenlinnan turnauksessa.

JYP-Akatemia on pelannut yhteensä 6 harjoitusottelua, joista voittoja joukkueen tilille on kertynyt kolme ja tappioita kolme.

Jukurit – JYP-Akatemia -harjoitusottelu torstaina 3.9.2015 Kangasniemellä klo 18.30. Liput 5 €, kausikortilla ilmainen sisäänpääsy. Tervetuloa!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O