ENNAKKO: Ensimmäinen Kokkolan vierailu edessä perjantaina

Viikon toista Jukureiden ottelua isännöi Hermes perjantaina Kokkolassa, jonne sarvipäät matkustavat ensimmäisen kerran tämän kauden aikana.

Jukurit kohtaa perjantaina vieraissa Kokkolan Hermeksen.
Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo

Viikon toista Jukureiden ottelua isännöi Hermes perjantaina Kokkolassa, jonne sarvipäät matkustavat ensimmäisen kerran tämän kauden aikana.

Jukurit matkaa perjantaina Kokkolaan seuraavalle Mestis-kierrokselle. Kahdeksantena sarjassa oleva Hermes vieraili Mikkelissä lokakuun alussa, jolloin se vei kolme pistettä mukanaan lukemin 2-4.

Kokkola on pelipaikkana Jukureille vieras, sillä Mestikseen tälle kaudelle noussut Hermes pelasi edellisen kerran Mestistä kaudella 2005–2006, jolloin Jukurit nosteli kannua neljännen kerran sarjan mestarina.

Hermes kärsi keskiviikon ottelussa tappion Kajaanissa Hokille, joka vei ottelun nimiinsä 4-2. Ennen maaottelutaukoa Hermes hävisi kotonaan SaPKolle lukemin 1-3.

Hermeksen kokoonpanossa on edellisen Jukurit-kohtaamisen jälkeen tapahtunut pieniä muutoksia, sillä Miro Keskitalo liittyi joukkueen vahvuuteen lainasopimuksella TPS:stä ja Miikael Arkimoa ei puolestaan enää nähdä kokkolalaisten riveissä.

Jukureilla on nyt kolmen ottelun mittainen voittoputki ja pisteitä joukkue on napsinut kymmenestä edellisestä ottelustaan. Jatkuuko Jukureiden pistetehtailu perjantaina myös Kokkolassa?

Nippelitieto:

Jukureiden Joonas Kalliola on pois kokoonpanosta pelikiellosta johtuen.

Seuraa heitä:

Jukurit #28 Timo Hiltunen
Keskiviikkona jäällä nähty hyökkääjätaituri on palannut kokoonpanoon muutaman ottelun poissaolonsa jälkeen. Hiltunen on tällä kaudella tehtaillut kahdeksassa ottelussa tehot 4+2=6.

Hermes #80 Jesse Juntheikki
Entinen taistelija-Jukuri, joka on tällä kaudella edustanut Hermestä neljässätoista ottelussa ja on joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja. Juntheikin tilastot kertovat lukemia 3+6=9.

Hermes – Jukurit perjantaina 13.11. klo 18.30 Kokkolassa. Mikkelissä ottelun näyttää ravintola Päämaja ja ottelu on katsottavissa myös Elisan FanSeat -palvelusta. Nyt Lähtee, kannustetaan Jukurit voittoon!