Otteluraportti: Sitkeä U20-joukkue taisteli voiton luonnepelistä

Kapealla kokoonpanolla liikenteessä ollut Jukurit esitti sitkeän taistelun Kouvolassa ja otti seitsemännen peräkkäisen voittonsa 3-2-lukemin.

Joona Viljakainen viimeisteli Jukurien toisen maalin KooKoon verkkoon. Kuva: Elli Pölhö

Joona Viljakainen viimeisteli Jukurien toisen maalin KooKoon verkkoon. Kuva: Elli Pölhö


Jukurien lähtökohdat otteluun eivät olleet helpoimmat, sillä kokoonpanoon tuli muutoksia vielä aivan juuri ennen reissuun lähtöä. Kapealla miehistöllä liikenteessä ollut mikkeliläisryhmä oli kuitenkin avauserässä terävänä liikenteessä ja hallitsi pelitapahtumia, mutta ei onnistunut ohittamaan 12 kertaa kiekon tielle venynyttä KooKoo-vahti Riku Räihää. KooKoo puolestaan onnistui erän lopulla, kun Juuso Tiihonen iski 1-0-taukonumerot.

KooKoo vei toisen erän alkua, mutta Jukurit puolusti vahvasti ja maalinsuulla Lukas Silvennoinen poimi kouvolalaislaukaukset varmasti kiinni. Erän edetessä mikkeliläisryhmäkin pääsi takaisin peliin mukaan ja hieman ennen pelin puoliväliä Teemu Lappalainen nosti joukkueen tasoihin.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla Jukurit siirtyi vielä johtoonkin, kun Joona Viljakainen laukoi Lassi Helasen hienosta alustuksesta 1-2-osuman.

Päätöserässä Jukurit painoi vahvasti ja taisteli tiukasti johtoasemassa. Mikkeliläisryhmä sai erän alkuun myös helpottavan kolmannen maalin, kun Aleksi Soijärvi karkasi alivoimalla läpiajoon ja veivasi kiekon ohi Räihän.

KooKoo nousi vielä maalin päähän Akseli Mäkisen tekemällä ylivoimamaalilla ja haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Jukurit piti tiiviillä puolustamisellaan isännät poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta, joten pisteet matkasivat Mikkeliin 3-2-lukemin.

- Luonnepeli oli tänään ja todella tyytyväisiä ollaan siihen, miten saatiin luonne kaivettua. Ei ollut helpot lähtökohdat tänään, kun viisi pelaajaa karanteeniin pari tuntia ennen peliin lähtöä ja rosteri uusiksi. Saatiin onneksi U18-joukkueessa hyvin pelanneet Samuel Chrenka ja Eetu Kontio mukaan, kertoi päävalmentaja Tommo Nukari.

- Pari kentällistä hyökkääjiä ja pakkeja päälle alkaa olemaan sivussa, niin kyllähän tuo joukkueen venymiskyky on hieno. Ei tässä ehkä nyt tyylipisteitä jaeta, vaan niitä luonnepisteitä. Tiedettiin tänään, ettei tule helppoa, kun lähdet kuuden ottelun voittoputkessa sarjan häntäpäätä vastaan pelaamaan. Se asettaa jo oman luonnepelinsä ja siihen päälle sitten tuo rosterin keveys tällä hetkellä. Luonnetta kuitenkin löytyy ja se on hienoa, koska se loppupeleissä merkkaa niin paljon.

Jukurit pelaa seuraavan ottelunsa heti huomenna, kun Ikiomalla vastassa on JYP.

- Kova mittari on vastassa. Hyvin liikkuva ja luisteleva JYP, niin ei ole helppo peli missään tapauksessa. Tulee toinen tälläinen kova luonnepeli heti perään, mutta lähdetään tekemään parhaamme, Nukari ennakoi.