Pe 6.2. 18:30 VS.

Otteluraportti: Oulusta väkevällä taistelulla piste matkaan

Jukurit pisti vahvasti kampoihin Kärpille vieraskaukalossa. Kotiintuomisina mikkeliläisryhmällä oli kuitenkin vain yksi sarjapiste, kun Kärpät käänsi ottelun jatkoajalla edukseen 2-1-lukemin.

Rajaniemi oli Jukurien ottelun hahmoja Oulussa pysäyttämällä 37 laukausta.


Jukurit haastoi Kärppiä alusta alkaen rohkeasti ja ensimmäinen erä mentiinkin varsin tasaisissa merkeissä. Molemmilla joukkueilla oli tilaisuutensa, mutta sekä Sami Rajaniemi että Justus Annunen torjuivat varmasti maaleillaan.

Rajaniemi otti erän lopussa Jukurien pelatessa alivoimalla varsinkin komean torjunnan, kun venytti itsensä Michal Kristofin tyhjää maalia kohti suuntautuneen laukauksen tielle.

Erän ainoa maali syntyi vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Axel Rindell laukoi kiekon siniviivalta verkkoon ja vei Jukurit 0-1-johtoon liigauransa ensimmäisellä maalilla.

Toisessa erässä Kärpät oli hieman hallitsevampi osapuoli, mutta mikkeliläisryhmä puolusti sitkeästi ja Rajaniemi jatkoi vahvoja otteitaan tolppien välissä torjumalla erässä 16 kertaa.

Päätöserässä Jukurit jatkoi fiksua pelaamistaan ja onnistui luomaan tilanteita Annusen vartioimalle maalille, mutta ei saanut lisättyä johtoaan.

Kärpät onnistui lopulta tasoittamaan ottelun hieman ennen erän puoliväliä, kun Radek Koblizek ohjasi Shaun Heshkan siniviivavedon maaliin. Osumaa tarkisteltiin korkeana mailana, mutta videotarkisteluiden jälkeen se todettiin sääntöjen mukaan tehdyksi.

Jatkoajalla Jukurien kohtaloksi koitui lopulta KalPa-pelin tapaan rangaistus, kun Ville Leskinen joutui rikkomaan kärppäpuolustaja Jakub Krejcikiä. Ylivoimalla Heshka iski ottelulle ratkaisun napakalla rannelaukauksellaan.

- Mielestäni tultiin hyvin haastamaan Kärpät tänne. Se, että saadaan vieraspeleistä pisteitä mukaan, niin on tärkeää ja positiivinen juttu meille. Pelattiin aika ajoin ihan mallikasta jääkiekkoa, mutta tietyissä kohdissa tehdään vääriä ratkaisuja, Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta kommentoi.

- Sillä tavalla pitää pisteeseen olla tyytyväinen, että kyllä Kärpät pystyi tänään enemmän paikkoja luomaan ja ansaitsi voittonsa. Rajaniemi oli hyvä tänään ja mahdollisti meille taistelun kolmesta pisteestä. Se, että Oulusta pystytään jotain mukaan ottamaan, niin on aina hieno suoritus.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O