To 22.1. 18:30 VS.

Otteluraportti: Tehottomuus U20-joukkueen murheena Lappeenrannassa

Jukurien U20-joukkue pelasi vahvan pelin SaiPan vieraana, mutta viimeistely oli tehotonta. SaiPa nappasi ottelusta lopulta täydet pisteet 3-2-lukemin.

Markus Oden iski Jukurien kavennusmaalin päätöserässä. Kuva: Elli Pölhö.


Jukurit sai otteluun vahvan lähdön ja hallitsi pelitapahtumia erän ensimmäisen puolikkaan varsin selvästi, mutta ei onnistunut muutamista hyvistä tilanteistaan ohittamaan SaiPa-vahti Severi Auvista. SaiPa puolestaan iski ottelun ensimmäisestä tekopaikastaan, kun Miika Herrala vei joukkueen 1-0-johtoon.

Peli tasoittui hieman erän edetessä, mutta mikkeliläisryhmä pysyi kuitenkin pelin päällä. SaiPallakin oli kuitenkin erän loppupuolella myös omat paikkansa lisämaalien tekoon, mutta enempää osumia erässä ei nähty.

Toisen erän alkupuolella SaiPa lisäsi johtoaan Niko Kautiaisen viimeistelemällä osumalla. Erä oli melko tasaista kamppailua ja molemmilla oli tilaisuutensa maalien tekoon. Jukurit kavensi ottelun hetkeä SaiPan toisen osuman jälkeen, kun Niilo Romppainen iski maalin edestä 2-1-osuman. Mikkeliläisryhmä sai pelistä otetta erän loppupuolella, mutta ei saanut kiekkoa lauottua toistamiseen Auvisen selän taakse.

Päätöserässä Jukurit painoi vimmatusti päälle ja haki kavennusta. Auvinen oli lappeenrantalaismaalilla täystyöllistetty torjuen 14 laukausta, kun virkaveli Lukas Silvennoinen selvisi ainoastaan kolmella torjunnalla. Roni Karvinen vei kuitenkin lappeenrantalaiset ylivoimalla 3-1-johtoon erän jälkimmäisellä puoliskolla.

Jukurit nousi kuitenkin vielä hetkeä myöhemmin uudelleen maalin päähän, kun Markus Oden laukoi 3-2-kavennuksen. Tasoitus jäi kuitenkin kovasta yrityksestä huolimatta tekemättä, joten 3-2 jäi loppunumeroiksi.

- Tosi vaisua on tällä hetkellä meidän maalinteko. Ei saada tällä hetkellä sitä tehokkuutta, missä ollaan oltu tähän asti hyviä. Erikoistilanteisiin hävitään tällä hetkellä pelejä, vähän sama virsi kuin oli alkusyksystä. Ylivoima sakkaa pahasti, eikä sieltä tule tehoja ja vastustajan ylivoima taas tekee. Ikävä kyllä maalin pelit ratkeavat niihin ja niissä me ei olla nyt hyviä. Ne pitää pystyä kääntämään keinolla millä hyvänsä, harmitteli päävalmentaja Tommo Nukari.

- Varmaan siellä on nyt sellaista pientä puristamista maalipaikoissa. Tappioputki päällä, mikä on vähän poikkeuksellista tämän vuoden joukkueelle, niin sellainen pieni ylipuristaminen, eikä ole samaa rentoutta kuin aiemmin. Varmasti mentaalipuolen asioita ja niitä pitää tässä vapaan viikonlopun sekä ensi viikon aikana selvittelemään. Tarvittavat määrät paikkoja luodaan, kuten tänäänkin niitä tuli vino pino. Rentous pitää vain nyt löytää. Ei löytynyt tänään sitä, joka pystyisi paikoista rennosti naulaamaan. Ei olla ihan omia itsejämme tällä hetkellä hyökkäyssuuntaan.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 40 24 2 2 12 78 1,95
2. SaiPa 42 21 4 5 12 76 1,81
3. Lukko 40 20 5 2 13 72 1,80
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. Ilves 41 18 6 4 13 70 1,71
6. KooKoo 40 18 7 1 14 69 1,73
7. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
8. Ässät 40 18 4 3 15 65 1,63
9. K-Espoo 42 15 3 6 18 57 1,36
10. TPS 41 12 6 6 17 54 1,32
11. HIFK 41 15 2 4 20 53 1,29
12. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
13. Jukurit 39 13 3 5 18 50 1,28
14. Pelicans 39 11 5 6 17 49 1,26
15. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
16. Sport 40 9 1 8 22 37 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O