Otteluraportti: Pirteä kolmas erä laiha lohtu Kouvolassa

Jukurit oli oman pelaamisensa kanssa vaikeuksissa kaksi erää KooKoota vastaan. Kolmanteen erään mikkeliläisryhmä pystyi nostamaan tasoaan, mutta voiton korjasi kotijoukkue 4-1-lukemin.

Abramov viimeisteli Jukurien ainoan osuman Kouvolan illassa.


Ottelun avauserä mentiin täysin KooKoon merkeissä. Jukureilla oli omien hyökkäyksiin lähtöjensä kanssa suuria vaikeuksia ja kiekollinen pelaaminen oli huolimatonta. Sami Rajaniemi oli maalillaan mies paikallaan ja piti joukkuetta pystyssä. Kertaalleen hän joutui kuitenkin antautumaan, kun Ahti Oksanen laukoi 1-0-maalin erän puolivälissä.

Jukurit ei toisessakaan erässä saanut omasta pelaamisestaan kiinni ja myös kolme rangaistusta sotkivat erää. KooKoo onnistui ylivoimalle kertaalleen Trevor Mingoian iskettyä lukemat 2-0:aan.

Erän lopussa mikkeliläisryhmälle avautui loistotilaisuus vielä nousta peliin mukaan, kun se pääsi kahden ylivoimalle vajaaksi minuutiksi. Erikoistilanne tuottikin lopulta tulosta, kun Vitali Abramov sivalsi Jesper Piitulaisen tarjoilusta 2-1-kavennuksen.

Päätöserään Jukurit tuli aivan kuin uudesti syntyneenä. Pelaaminen oli pirteää ja joukkue sai luotua useampia tilanteita Victor Brattströmin vartioimalle maalille. Hyvistä paikoista huolimatta tasoitus jäi kuitenkin tekemättä.

Kolmisen minuuttia ennen loppua KooKoo osui kolmannen kerran, kun Kasper Björkqvist ohjasi Arttu Pellin viivalaukauksesta kiekon maaliin. Jukurit ei lisämaaleja enää saanut aikaan ilman maalivahtiakaan ja loppulukemat 4-1 viimeisteli tyhjään maaliin Oksanen.

- Vastustaja oli selkeästi parempi tänään. Kaksi ensimmäistä erää oltiin pahasti jaloissa, eikä saatu pelisapluunaa toimimaan. Roikuttiin kuitenkin tuloksessa mukana, mutta ei saatu kolmannen erän alun hallinnasta maalia ja sitten vastustaja karkasi. Voitto meni varmasti ansaitusti heille, summasi päävalmentaja Marko Kauppinen.