06.02.2019 22:30
LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: VAUHDIKAS KIEKKOILTA
Jukurien peliviikon ensimmäinen kotiottelu pelattiin keskiviikkona Ikioma Areenalla. Vauhdikas jääkiekkoilta tarjosi ratkaisun vasta voittolaukauskilpailussa.
Jukurit - Lukko 1-2 (1-1, 0-0, 0-0, 0-0, 0-1)
Ensimmäinen erä alkoi kotijoukkueen osalta nihkeästi. Ajassa 4.06 vierailija Lukko siirtyi johtoon, kun Tapio Laakson laukaus b-pisteen kaarelta upposi Jukurit-maaliin. Raumalaiset hallitsivat hienokseltaan ottelun ensimmäistä kymppiä Jukurien istuessa jäähypenkillä kahdesti.
- Oltiin alussa hieman telineissä. Vaihdettiin pelin edetessä pari juttua taktisella puolella ja se rupesi toimimaan, kertoi päävalmentaja Pekka Kangasalusta ottelun jälkeen.
Vauhdikkaan ja hyökkäysvoittoisen erän loppupuoli oli kotijoukkueen hallintaa. Jukurilauma piristi otteitaan ja painoi kiekon Lukko-päätyyn.
Ajassa 17.27 kotiyleisö pääsi tuulettamaan tasoitusosumaa, kun hetki ennen ottelua jatkonsa Mikkelissä varmistanut Kristian Tanus ohjasi kiekon ohi Lukko-vahti Lassi Lehtisen. Näin syntyi myös Kristian Tanuksen uran ensimmäinen Liiga-maali.
Kun Jukurit jäähyili ensimmäisessä erässä, niin Lukko sitten toisessa. Kolmen ylivoiman aikana Jukurilauma ei onnistunut laittamaan kiekkoa ohi Lukko-maalivahdin lukuisista hyvistä yrityksistä huolimatta. Tasainen ja vauhdikas ottelu jatkui kolmanteen erään tilanteesta 1-1.
- Kaksi erää on kamppailtu ja miekkailtu, katsotaan kumman kantti kestää. Meillä oli maalipaikkoja riittävästi, turha puristaminen pois niin kyllä se sieltä tulee, kommentoi Jesper Piitulainen toisen erän jälkeen.
Sama kaava ottelussa jatkui kolmannessa erässä. Tilanteita nähtiin molempien maalien edustalla, mutta vaarallisimmat paikat selvitti joukkueiden hyvin pelanneet veräjänvartijat.
Jo neljännessä ottelussa peräkkäin tarvittiin jatkoaikaa. Kolmella kolmea vastaan pelattu jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, joten edessä oli Jukurien kauden seitsemäs voittolaukauskilpailu.
Jukurien laukojista yksi onnistui, puolustaja Marlo Koponen runttasi kiekon verkon perukoille. Tämä ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti vaan Toni Koivisto ratkaisi maalillaan voiton Lukolle. Näin Lukko vei ottelusta kaksi pistettä ja Jukurit kasvatti pistepottiaan yhdellä pisteellä.
- Tietyllä tapaa hieman olen pettynyt hyökkääjien rankkareihin. Kuitenkin se lisäpiste on otettavissa, niin siihen tulisi löytää jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä, tuumasi Kangasalusta ottelun jälkeen.
- Hyvä jääkiekkopelihän se oli, taistelua ja hyökkäyksiä molempiin päihin. Lukko oli odotetunlainen, hyvin liikkuva ja karvaava joukkue. Hienoa oli pelata jälleen pienen tauon jälkeen, summasi Antti Jaatinen ottelun jälkeen.
Jukurien seuraava kotiottelu pelataan Ikioma Areenalla perjantaina 8.2. klo 18.30. Vastassa Porin Ässät.
Hanki liput otteluun kätevästi osoitteesta lippu.fi/jukurit.
LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI
Liigan runkosarjan ajan Jukurien pelaajat ovat kerryttävät pisteitä Lumme Energian tähtipörssiin. Sinulla on mahdollisuus antaa äänesi haluamallesi Jukurien pelaajalle ottelun aikana Jukurien mobiilisovelluksessa.
Tänään Lumme Energian tähtipössin pisteen ansaitsi Kristian Tanus.