LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: SAIPA MAALIN VERRAN VAHVEMPI

Keskiviikon kiekkokierroksella matkasimme Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Kisapuiston marraskuisessa illassa kotijoukkue oli vahvempi loppulukemin 3-2.

Loppukiri ei riittänyt. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen



SaiPa - Jukurit 3-2 (1-1, 1-0, 1-1) (Tilastot Liiga.fi)

Ensimmäisellä kaksikymppisellä pelattiin vauhdikasta kiekkoa. Avausmaali syntyi vain reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun pääsimme 2-1 hyökkäykseen, jonka päätteeksi Markku Flinck laukoi kiekon vasemmalta b-pisteeltä ohi SaiPa-vahti Frans Tuohimaan. Syöttöpisteet Flinckin osumaan Mika Partaselle ja Mikko Kokkoselle.

Vain pari minuuttia edellisestä, ja pääsimme neljän minuutin ylivoimalle. Saimme luotua hyviä tilanteita, mutta maalit jäivät uupumaan. Kisapuiston isännät kestivät alivoiman, ja lukemat säilyivät ennallaan.

SaiPa pääsi tasoittamaan ottelun 1-1:een vain yhdeksän sekuntia ennen erän päättymistä, kun kotijoukkue pääsi pyörittämään peliä puolustusalueellemme. Eerik Autio laukoi ja Ahti Oksanen sai mailansa väliin. Maali siis Oksasen nimiin.

Enempää ei tapahtumia avauserässä nähty, joten erätauolle siirryttiin tasalukemissa 1-1.

Toinen erä SaiPan nimiin

Toista kolmannesta ehdittiin pelata vain vaajat viisi minuuttia, kun SaiPa siirtyi ylivoimalla 2-1 johtoon. Kanadalaispakki Brenden Kichton antoi rannelaukauksensa puhua, ja näin peliväline ohi maaliamme vartioineen Sami Rajaniemen.

Myös me pääsimme erässä ylivoimalle, kun lappeenrantalaispeluri passitettiin jäähyistunnolle. Emme kuitenkaan onnistuneet maalinteossa, ja SaiPa puolusti hyvin, joten he onnistuivat säilyttämään johtonsa.

Vahvan erän pelanneet Sputnikit saivat erässä vielä yhden ylivoimamahdollisuuden, mutta saimme estettyä heidän maalintekoyrityksensä.


”Ei riittänyt kiri tänään”

Tero Lehterän suojatit jatkoivat vahvaa pelaamistaan myös kamppailun päätöserässä. Viimeinen kolmannes ehti vanhentua vain muutaman minuutin verran, kun Santeri Virtanen laukoi kiekon vasemmalta b-pisteeltä verkkoon. Syöttöpisteet itselleen nappasivat Tomi Iso-Mustajärvi ja Joni Nikko.

Pelikello pysähtyi aikaan 52:44 kavennusmaalimme merkiksi. Markku Flinck syötti toiseen aaltoon Miika Roineelle, joka pääsi siirtämään pelivälineen käytännössä tyhjään rysään. Näin lukemat 3-2:een.

Yritimme pelin lopussa vielä tasoitusta kuudella viittä vastaan, mutta tuloksetta. Näin SaiPalle kolme sarjapistettä.

- Ensimmäiseen erään saimme nopean maalin, ei siinä paljon muuten tainnut veskareilla tekemistä olla, toisen erän olimme kyllä aivan telineissä. Kolmanteen rupesimme tekemään raakaa hommaa ja saimme painopisteen SaiPan päähän, mutta ei riittänyt kiri tänään, summasi illan taiston hyökkääjä Joonas Kalliola.


SaiPa-Jukurit 3-2 (1-1, 1-0, 1-1)

05:49 Markku Flinck (Mika Partanen, Mikko Kokkonen) 0-1
19:51 Ahti Oksanen (Erik Autio, Cody Kunyk) 1-1
24:38 Brenden Kichton (Joni Nikko, Tyler Morley) 2-1 YV
42:12 Santeri Virtanen (Tomi Iso-Mustajärvi, Joni Nikko) 3-1 VM
52:44 Miika Roine (Markku Flinck, Valtteri Hietanen) 3-2

Maalivahtien torjunnat:
Frans Tuohimaa 1+1+7=9
Sami Rajaniemi 5+8+4=17

Jäähyt:
SaiPa 3 x 2 min
Jukurit 3x 2 min


LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI

Mikko Kokkonen 3p
Teemu Suhonen 2p
Markku Flinck 3p
Juhana Aho 2p
Sami Rajaniemi 3p
Joonas Kalliola 1p
Mika Partanen 1p
Miika Roine 1p
Julius Vähätalo 1p
Turo Asplund 1p
Valtteri Hotakainen 1p
Vadim Pereskokov 1p
Jimi Jalonen 2p

Antti Jaatinen 1p


SEURAAVA KOTIOTTELU