LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: PISTEET JÄIVÄT HAKAMETSÄÄN

Tappara ja Jukurit iskivät keskiviikon liigakierroksella yhteen Hakametsässä. Joukkueiden kauden toinen kohtaaminen päättyi värikkäiden vaiheiden ja kuuden maalin jälkeen tamperelaisten 4-2 voittoon.

Jukurit taipui tiukan taistelun jälkeen Tapparalle lukemin 4-2. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen



Tappara - Jukurit 4-2 (2-2, 1-0, 1-0)

Jukurit sai ottelulle hyvän alun, kun vain reilun kolmen minuutin pelin jälkeen peliväline löytyi ensimmäistä kertaa Tappara-vahti Niklas Bäckströmin selän takaa. Mika Partanen pääsi kääntämään siniviivan tuntumasta hyökkäyksen kohti kotijoukkueen puolustusaluetta. Partanen päätti itse kokeilla, mutta ei onnistunut. Miika Roine nappasi irtokiekon itselleen ja laukoi oikealta b-pisteeltä komean maalin. Näin vierailijat 1-0 johtoon. Syöttöpiste tästä osumasta Partaselle.

Kauaa eivät mikkeliläiset ehtineet johtoasemastaan nauttia, kun vain vaajaa minuutti myöhemmin Tappara tasoitti kamppailun 1-1:een. Tamperelaiset saivat hyökkäyksensä pyörimään Jukurien alueelle. Kiekko jäi jukurivahti Sami Rajaniemen eteen, mistä isäntien Joona Luoto pääsi tökkäämään pikkumustan ohi Rajaniemen.

Tapahtumarikas avauserä sai seuraavan käänteensä reilun kuuden minuutin kohdalla, kun kirvesrintojen Otso Rantakari huitoi itsensä kaksiminuuttiselle. Viime otteluissa kovassa vireessä ollut Mika Partanen tehtaili komean 1-2 ylivoimaosuman. Miika Roine antoi Partaselle syötön vasemmalle b-pisteelle. Partanen pääsi nokikkain Bäckströmin kanssa, ja tyylitteli kiekon verkon perukoille. Roineelle illan toinen tehopiste, joka oli jukurikipparin uran 100. Liigassa.

Erän ylitettyä puolivälin viikinkiryhmä joutui alivoimalle. Tapparapakki Otso Rantakari sai Kristian Kuuselalta hienon levityssyötön oikealle b-pisteelle, mistä Rantakari antoi tykkinsä puhua. Näin lukemat tasoittuivat 2-2:een.

Hakametsän isännät saivat vielä kaksi mahdollisuutta lisätä johtoaan vierasjoukkueen jäähyillessä. Enempää ei kuitenkaan osumia ensimmäisellä kaksikymppisellä nähty, ja tasalukemissa 2-2 siirryttiin erätauolle.


Tappara valtasi kuskin paikan

Jukka Rautakorven suojatit aloittivat toisen erän tehokkaasti. Avauserän lopulla vihelletty jukurijäähy jatkui vielä toisen kolmanneksen alussa. Pelikello pysähtyi aikaan 20:48, kun Antti Erkinjuntti laukoi vasemmalta b-pisteeltä väkevällä kudilla kiekon mikkeliläisten verkkoon. Syöttöpiste tästä Erkinjuntin maalista Kuuselalle.

Myös heimoryhmä sai oman mahdollisuutensa ylivoimalla. Hyvin pyörineestä pakkopelistä huolimatta tulosta ei syntynyt. Lukemat säilyivät ennallaan.

Tamperelaiset löivät lopullisen niitin kolmen pisteen voitolleen aivan taiston viimeisellä minuutilla, kun Jukurien yrittäessä kavennusta kuudella viittä vastaan, onnistui Niko Ojamäki tehtailemaan Tapparan neljännen osuman tyhjään jukurimaaliin.

Taiston tauottua yksi Jukurien illan hahmoista, Miika Roine, summasi Tappara-taiston seuraavasti.

- Ainakin ihan toisenlainen esitys kuin mitä kotona pelasimme Tapparaa vastaan. Nyt olimme mielestäni hyvin pelissä kiinni. Oli myös paikat voittaa, mutta omalla alivoimalla anoimme turhan helpot maalit kaverille. Tiesimme kyllä, miten pelaavat, ja sinänsä se jäi kaivelemaan aika paljon.



Tappara-Jukurit 4-2

03:49 Miika Roine (Mika Partanen) 1-0
04:43 Joona Luoto (Matti Järvinen, Aleksi Elorinne) 1-1
07:31 Mika Partanen (Miika Roine, Teemu Suhonen) 1-2 YV
13:39 Otso Rantakari (Kristian Kuusela, Jarkko Malinen) 2-2 YV
20:48 Antti Erkinjuntti (Kristian Kuusela, Jarkko Malinen) 3-2 YV, VM
59:01 Niko Ojamäki (Tomas Zaborsky, Ben Blood) 4-2 TM

Maalivahtien torjunnat:

Niklas Bäckström 6+4+9=19
Sami Rajaniemi 3+7+6=16

Jäähyt:
Tappara 3 x 2 min
Jukurit 4 x 2 min


LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI

Liigan runkosarjan ajan Jukurien pelaajat ovat kerryttävät pisteitä Lumme Energian tähtipörssiin. Sinulla on mahdollisuus antaa äänesi haluamallesi Jukurien pelaajalle ottelun aikana Jukurien mobiilisovelluksessa.

Tilanne 28.11.

Mikko Kokkonen 3p
Teemu Suhonen 2p
Markku Flinck 3p
Juhana Aho 2p
Sami Rajaniemi 3p
Joonas Kalliola 1p
Mika Partanen 2p
Miika Roine 1p
Julius Vähätalo 1p
Turo Asplund 1p
Valtteri Hotakainen 1p
Vadim Pereskokov 1p
Jimi Jalonen 2p

Antti Jaatinen 1p

Jesper Piitulainen 1p


PERJANTAINA SAVON DERBY - TULE JA KOE!