19.01.2019 19:01
LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: EI PISTEITÄ TURUSTA
Jukurien kiekkoviikon päätti ottelu Turussa TPS:ää vastaan. Kotijoukkue oli jälleen Jukureille vaikea isäntä ja ottelu päättyi TPS:n 4-1 voittoon.
TPS - Jukurit 4-1 (0-0, 2-1, 2-0)
Ensimmäinen kaksikymppinen mentiin tasaisissa merkeissä, josta kertoo myös maalivahtien torjunnat avauserän jälkeen, Henrik Haukeland 8 ja Sami Rajaniemi 7.
Avauserän paras tilanne syntyi heti erän alussa vain parin minuutin pelaamisen jälkeen, kun Julius Vähätalo ja Nestori Lähde pääsivät kaksi yhtä vastaan hyökkäykseen. Vähätalo pelasi kiekon poikittain Lähteelle, joka pääsi laukaisemaan suoraan syötöstä. TPS-vahti Haukeland venytti kuitenkin patjansa kiekon tielle ja maali jäi syntymättä.
Molemmat joukkueet pääsivät erän aikana yrittämään maalintekoa myös ylivoimalla. Molempien alivoimapelaaminen oli vahvaa, eikä ylivoimamaalia nähty.
Turun Palloseuran vaarallisimmat paikat syntyivät aivan maalinedustalle, mutta Jukurivahti Rajaniemi esitti upeita torjuntoja ja piti TPS:n maalisarakkeen nollassa.
Toisen erän ensimmäinen kymppi oli jäähyjen sävyttämä. Jukurit joutui pelaamaan alivoimaa kahdesti ja kotijoukkue TPS kertaalleen.
Toisen alivoiman jälkeen Jukureille sattui synkkä puoliminuuttinen. Ajassa 33.21 kotijoukkueen Lucas Ekeståhl-Jonsson kiskaisi kiekon Jukurit-maaliin kovalla lyöntilaukauksellaan.
Heti keskialoituksen jälkeen Oula Palve nousi oikealta laidalta ja pääsi käyttämään vaarallista rannelaukaustaan. Palveen laukaus painui vastustamattomasti verkkoon ja TPS meni hetkessä 2-0 johtoon.
Synkän puoliminuuttisen jälkeen Jukurilauma painoi pelin väkisin turkulaisten päätyyn. Pitkän pyörityksen jälkeen ajassa 38.46 Jukurit kavensi ottelun lukemiin 1-2. Janne Tavi antoi hienon syötön kulmasta b-pisteen alakaarelle Turo Asplundille, joka napautti kiekon TPS-maalin alakulmaan.
Ottelun kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 1-2.
Ajassa 47.36. Zach Budish rankaisi entistä seuraansa ja siirsi TPS:n 3-1 johtoon. Pitkän pyörityksen päätteeksi Budish pääsi laukaisemaan kiekon kohti maalia b-pisteen kohdalta. Kiekko livahti Rajaniemen kainalosta ja lipui hienokseltaan yli maaliviivan.
Jukurien paras maalintekopaikka kolmannessa erässä syntyi Mika Partaselle. Partanen pääsi yrittämään maalintekoa aivan maalinedustalta, mutta Haukeland sujautti patjansa kiekon tielle.
Viimeiset kaksi minuuttia Jukurilauma pelasi kuudella kenttäpelaajalla. Vahvasta pyörityksestä ja hyvistä tilanteista huolimatta kiekkoa ei saatu verkon perukoille.
Ajassa 59.46 TPS:n Patrick Bjorkstrand pisti kiekon tyhjään Jukurit-maaliin ja tulostaululle loppulukemat 4-1.
Päävalmentaja Pekka Kangasalusta oli ottelun jälkeen vähäsanainen.
- TPS oli 4-1 parempi ja tästä kohti Mikkeliä.
Perjantaina 25.1. Jukurit - KalPa klo 18.30
Muista hankkia lippusi ajoissa osoitteesta lippu.fi. tai Jukurit Shopista.
LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI
Liigan runkosarjan ajan Jukurien pelaajat ovat kerryttävät pisteitä Lumme Energian tähtipörssiin. Sinulla on mahdollisuus antaa äänesi haluamallesi Jukurien pelaajalle ottelun aikana Jukurien mobiilisovelluksessa.
Tänään Lumme Energian tähtipössin pisteen ansaitsi Sami Rajaniemi.