LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: EI OLTU TEHOKKAITA

Joukkueiden kauden toinen kohtaaminen päättyi Rauman Äijänsuolla lopulta kotijoukkueen 2-1 voittoon.

Lukko voitto tasaisen kamppailun lukemin 2-1. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Lukko - Jukurit 2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

Kamppailun ensimmäinen kaksikymppinen tarjosi vauhdikasta jääkiekkoa. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa rikkoa kuparinen. Paras paikka avautui kuitenkin Jukureille, kun Vadim Pereskokov tarjoili oivan syötön Mikko Kokkoselle aivan Lukko-maalin eteen. Raumalaisten veräjää vartioinut Lassi Lehtinen nappasi Kokkosen laukauksen.

Hetki ennen erän loppua sinipaitainen vierasjoukkue pääsi ylivoimalle, kun Lukon Aaro Vidgren kampitti itsensä kaksiminuuttiselle. Osumia ei kuitenkaan nähty, joten ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Jukurien kiri ei riittänyt

Toinen erä ehti yli puolenvälin, ennen kuin alkoi tapahtua. Jukuripuolustaja Mikko Kokkonen passitettiin jäähyistunnolle kiinnipitämisestä. Äijänsuon isännät menivät ottelussa 1-0 johtoon, kun Aaro Vidgren purjehti mikkeliläisten maalin eteen ja veivasi kiekon rystyltä ohi viikinkivahti Sami Rajaniemen. Syöttöpisteet Vidgrenin osumaan Eetu Koivistoiselle ja Manuel Ganahlille.

Lukko aloitti viimeisen kolmanneksen vahvasti. Vain kahden minuutin pelin jälkeen kotijoukkue onnistui tehtailemaan 2-0 johtomaalin jukurikippari Miika Roineen koukkaamisjäähyn aikana. Maali Janne Keräsen nimiin ja syöttöpisteet Ville Heinolalle ja Brandon DeFaziolle.

Viikinkiryhmä kavensi taiston vajaan kymmenen minuutin kohdalla, kun tutkapari Mika Partanen-Miika Roine tehtailivat komean 2-1 osuman. Partanen syötti Roineelle maalin eteen, mistä Roine pääsi nakuttamaan pelivälineen raumalaismaalin kattoon. Syöttöpiste Partasen lisäksi Julius Vähätalolle.

Jukurit-joukkue haki raivokkaasti tasoitusosumaa viimeisien minuuttien aikana, mutta raumalaiset onnistuivat selvittämään hyökkäykset. Summerin päättäessä ottelun lukemat taululla olivat Lukon hyväksi 2-1.

”On kasvojenpesun paikka”

Taiston tauottua Mikko Kokkonen oli pettynyt jukurisoturi.

- Kyllähän se häviö aina ketuttaa ja harmissaan ollaan. Paljon oli hyvää. Maaleja pitäisi alkaa tekemään. Hyvin me pysymme pelissä mukana ja olemme niskan päällä, mutta tehokkuus jäi pois.

Seuraavan kerran mikkeläiläiset ovat tositoimissa perjantaina, kun joukkue kohtaa Puolustusvoimien 100-vuotis juhlaottelussa Tampereen Ilveksen. Kokkonen haluaa, että Jukurit on silloin parhaimmillaan.

- Siinä on kova paikka näyttää, kuinka hyviä me olemme. On kasvojenpesun paikka. Nyt olemme ottaneet takkiin näitä pelejä. Siinä on kyllä huikea peli. Pelaamme juhlapuvulla ja siihen satsaamme kaikki paukut.

Lukko-Jukurit 2-1


35:57 Aaro Vidgren (Eetu Koivistoinen, Manuel Ganahl) 1-0
42:01 Janne Keränen (Ville Heinola, Brandon DeFazio) 2-0 YV, VM
52:43 Miika Roine (Mika Partanen, Julius Vähätalo) 2-1

Maalivahtien torjunnat:
Lassi Lehtinen 9+4+2=15
Sami Rajaniemi 9+13+10=32

Jäähyt:
Lukko 2 x 2 min
Jukurit 4 x 2 min




LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI

Liigan runkosarjan ajan Jukurien pelaajat ovat kerryttävät pisteitä Lumme Energian tähtipörssiin. Sinulla on mahdollisuus antaa äänesi haluamallesi Jukurien pelaajalle ottelun aikana Jukurien mobiilisovelluksessa.

Tilanne 5.12. jälkeen

Mikko Kokkonen 3p
Mika Partanen 3p
Sami Rajaniemi 3p
Markku Flinck 3p
Teemu Suhonen 2p
Juhana Aho 2p
Jimi Jalonen 2p
Joonas Kalliola 1p
Miika Roine 2p
Julius Vähätalo 1p
Turo Asplund 1p
Valtteri Hotakainen 1p
Vadim Pereskokov 1p
Antti Jaatinen 1p
Jesper Piitulainen 1p


SEURAAVA KOTIOTTELU - PV 100