Otteluraportti: A-nuoret katkaisi tappioputkensa - HIFK jämäkällä esityksellä nurin

A-nuoret piti HIFK:n tiukasti pihdeissään sunnuntain kamppailussa ja nappasi kolme sarjapistettä 3-1-numeroin.

A-nuorten viikko päättyi voitokkaissa tunnelmissa.


Jukurit pelasi ottelun alusta alkaen jämäkästi niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Hyvällä karvauksella joukkue aiheutti HIFK:lle vaikeuksia hyökkäysalueellaan ja omassa päässä helsinkiläisten hyökkäykset tyssäsivät kerta toisensa jälkeen tiiviiseen jukuriviisikkoon.

Ottelun maalihanat aukesivat reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun Aleksi Soijärvi runnoi maalinedustalta kiekon verkkoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Eetu Sarell lisäsi kotijoukkueen johdon kahteen maaliin siniviivalaukauksellaan.

Toisen erän alussa HIFK:lla oli ottelun selkein hallintajaksonsa ja Brad Lambert onnistuikin sen aikana kaventamaan ottelun 2-1:een läpiajosta. Jukurit kuitenkin katkaisi jakson erän puolivälissä Ville Sivosen maalinedustalta tekemällä osumalla.

Päätöserässä Jukurit pelasi järkevästi loppuun saakka halliten pelitapahtumia. Se pakotti HIFK:n pyörimään laitojen läheisyydessä ja blokkasi paljon laukauksia. Maalille saakka tulleet vedot poimi varmasti puolestaan Eetu Randelin.

- Mielestäni vastustaja saa pyöriä laidoilla niin kauan kuin haluaa, kunhan maalipaikkoja ei tule. Ei sieltä laidoilta maaleja tehdä, vaan ne hoitaa maalivahti. Tänään puolustettiin kyllä todella jämäkästi, totesi Jukurien puolustaja Mikko Kokkonen.

- Ottelun lopussa alkoi näkymään se, että halutaan mennä kiekkojen eteen. Mentiin myös maalille ja kamppailtiin siellä. Maalin edessä se maalintekoalue kuitenkin on, päävalmentaja Marko Kauppinen kommentoi.

Ottelun loppua värittivät vielä pienet painit maalien edustoilla, mutta maaleja kolmas erä ei enään tarjonnut, joten Jukurit katkaisi kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa 3-1-numeroin.

- Voitto tietysti maistuu aina hyvältä. Eilenkin oli aika tasainen peli, mutta pienet asiat ratkaisivat siinä. Tänään oli tietyt pienet voittavat asiat kohdillaan, saatiin joukkuepelaaminen kuntoon, pelattiin viisikkoina ja oltiin uhrautuvaisia. Sitä kautta ansaittiin voitto, Kauppinen summasi.

- Puolustettiin tiivisti ja päästiin pelaamaan yhdessä kuten halutaan. Siellä oli näkyvissä sellaisia asioita, jotka toivottavasti kantavat jatkossakin. Voittaminen vaatii mustelmia ja tänään oltiin valmiita ottamaan niitä.

Jukurien pelit jatkuvat ensi viikonloppuna pohjoisen vieraskiertueella, kun joukkue kohtaa lauantaina Kärpät ja sunnuntaina Sportin.

- Kärpät on tainnut kuuteen peliin kuusi maalia päästää, niin siellä on kova haaste meille. Ollaan kuitenkin valmiita ja luotetaan siihen, että joukkue pelaa yhdessä siellä. Yleensä ollaan pystytty sellaista kovempaa vastustajaa vastaan pelaamaan tiiviisti, Kauppinen ennakoi.

"Uskon, että nyt ollaan vahvempana takaisin"

Koko alkukauden loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Kokkonen teki viikonlopun peleissä paluun kaukaloon. TPS:ää vastaan puolustaja teki maalin ja esiintyi kokonaisuudessaan viikonlopun aikana vahvasti.

- Oikein hyvät fiilikset jäi ja pääsi siihen pelituntumaan. Itseluottamusta sai kohotettua hyvin ja tuotua omaa osaamista esiin, Kokkonen arvioi.

- Pitkään mietittiin parasta ratkaisua ja kyllä tämä oli ihan oikea vaihtoehto. Sai omaa osaamista tuotua esiin, itsevarmuutta lisää ja pääsi pelaamaan rohkeaa peliä. Ei ollut heti kova paine ja olisi pitänyt ehkä vähän varoa Liigassa, kun oli kuitenkin pitkä edellisistä peleistä.

Kokkonen oli erityisesti tyytyväinen joukkueen suoritukseen HIFK:ta vastaan.

- Ihan hyvät pelit pelattiin. Eilen jänne vähän katkesi pelin loppupuolella ja kaveri pääsi ohi. Siitä jäi vähän huono maku, mutta tänään pelattiin yhtenäisesti joukkueena.

Takaisin kaukalon puolelle pääseminen oli Kokkosen mukaan odotettu asia. Mielessä siintävät jo liigapelit.

- On ollut vähän vaikeita aikoja, kun kaverit menee ja pelaa, eikä itse pysty tekemään mitään organisaation eteen. Kyllä se syö miestä, mutta uskon, että nyt ollaan vahvempana takaisin.

- Kova halu on kyllä takaisin liigapeleihin. Siellä on hyvä näytönpaikka nostaa omaa asemaa ja odotan innolla ensi viikkoa, että nähdään missä mennään.