Pe 8.8. 19:30 VS.

TAISTO JATKUU TURUSSA

Jukurien vierasottelut jatkuvat Turussa, kun lauantain alkuillassa Gatorade Centerin jäällä vastaan tulee kiven kova TPS. Jukurit hakee ensimmäistä vierasvoittoaan Turun Palloseurasta.

Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen




Edellinen ottelu Porissa Ässiä vastaan päättyi Jukurien osalta voitokkaasti, kun Jesper Piitulainen ratkaisi ottelun jatkoajalla. Vierasottelu Porissa Ässiä vastaan päättyi Jukurien voittoon lukemin 2-3. Jukurien maalit Piitulaisen lisäksi ottelussa tehtailivat Vadim Pereskokov ja Valtteri Hotakainen.

- Tietenkin meille tärkeä voitto ja Ässät on ollut meille äärimmäisen vaikea vastustaja, kuten myös tänään. Täysi päivätyö jouduttiin tekemään. Arvokas päänahka, summasi Pekka Kangasalusta ottelun jälkeen.

Kotijoukkue Turun Palloseura pelasi edellisen ottelunsa perjantaina Lahdessa Pelicansia vastaan. Joukkueiden välinen mittelö päättyi lahtelaisten selkeään 3-0 voittoon

Jukureilla on Turussa edessään iso haaste, sillä Jukurilauma ei ole onnistunut nappaamaan vielä vierasvoittoa Turusta. Tällä hetkellä sarjassa kolmantena oleva TPS on viiden ottelun tappioputkessa.

- Meillä on iso tavoite Turkuun. Otetaan sieltä ensimmäinen voitto, kuten tehtiin viimeksi Oulussa Kärppiä vastaan, kommentoi valmentaja Juuso Hahl.

- Todella taitava joukkue on vastassa. TPS osaa tehdä maalit jos paikkoja niille antaa. Täytyy olla jälleen hereillä alusta saakka, Mikko Kokkonen kertoo.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kahdesti. Ikioma Areenalla käyty alkukauden ottelu päättyi vierailijoiden 1-3 voittoon ja edellinen Turussa käyty kamppailu päättyi niukkaan kotijoukkueen 4-3 voittoon.

- Edellinen ottelu Turussa pelattiin ihan hyvin, maalin päähän päästiin siellä. Nyt lähdetään pieniä marginaaleja kääntämään meidän hyväksi.

Kiekko tippuu jäähän Turussa klo 16.00. Ottelua voit kuunnella Radio Mikkelin taajuudelta tai seurata suorana Heimoluolassa Päämajalla. Ottelu on nähtävillä myös Telia TV:stä.


Alkulämmöt tarjoaa Matka-Kosonen


Kokoonpano



Jukurit tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista kokoonpanon julkistuksen yhteydessä otteluennakossa. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana.


- Janne Ritamäki (Helmikuun puoliväli)

- Valtteri Hietanen (Tammikuun puoliväli)

- Henri Nikkanen (Tammikuu)


SEURAAVA KOTIOTTELU

Otteluisäntänä: OP Suur-Savo



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O