Pe 8.8. 19:30 VS.

SAVON DERBY IKIOMA AREENALLA

Perjantaina Ikioma Areenalla nähdään kamppailu Savon herruudesta. Jukurien ja KalPan välinen Savon Derbyn neljäs osa starttaa klo 18.30.


Savon Derby 25.1. klo 18.30 Ikioma Areenalla. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen





Edellisen kerran Jukurit oli tositoimissa keskiviikkoiltana Lappeenrannassa. Kisapuistossa käyty vauhdikas kamppailu SaiPaa vastaan päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen kotijoukkueen 4-2 voittoon. Jukurien maalit viimeisteli Joonas Kalliola ja Mika Partanen.

- Ei tultu niin hyvin peliin kun uskottiin. Voitetun ensimmäisen erän jälkeen ottelu kääntyi sellaiseksi tuijotuskisaksi. Meillä se tuijottaja herpaantui ja SaiPa voitti sen myötä. Paikat oli ylivoimalla, mutta siinä ei onnistuttu, päävalmentaja Pekka Kangasalusta kommentoi ottelun jälkeen.

Perjantai-illan huumaa tarjoillaan Ikioma Areenalla klo 18.30 alkaen, kun Jukurit kohtaa Kuopion KalPan Savon Derbyn neljännessä osassa. Joukkueiden keskinäiset voitot tällä kaudella ovat 2-1 Jukurien hyväksi.

Ylivoiman täytyy olla kunnossa, jotta huomenna taistellaan kolmesta pisteestä.

- Fakta on se, että täytyy olla tehokkaampi, se ei puhumalla muutu. Sitä työstetään ja uskotaan, että huomenna saadaan siihen parannusta, kertoo kapteeni Miika Roine.

- Ylivoima on itseluottamuslaji ja nopeuslaji. Ei olla saatu riittävää uhkaa siihen, paljon sitä on mietitty, jatkaa Juuso Hahl.

Kuopiolaisjoukkue pelasi edellisen ottelunsa tiistaina Tapparan vieraana Hakametsässä. Kotijoukkue voitti ottelun vahvan esityksen jälkeen 4-1 ja jätti KalPan pisteittä. KalPa on sarjataulukossa sijalla 12. Pisteitä kuopiolaiset ovat keränneet 41 ottelusta 53. Jukurien pistesaalis on tällä hetkellä 50, mikä oikeuttaa sarjasijoitukseen 14.

Vastaan tulee erittäin liikkuva ja suoraviivainen joukkue.

- Valmentaja Sami Kapasen aikaan KalPa on panostanut suoraviivaisuuteen ja vauhtiin, se on selkeä pelitavallinen asia kuopiolaisista. KalPan karvaaminen on haaste, mutta kyllä siihenkin lääkkeet löytyy, toki niitä täytyy toteuttaa, Hahl kertoo.

- Erittäin liikkuva joukkue ja ei paljoa peruuttele, jatkaa Roine.


Illan ottelu starttaa Ikioma Areenalla klo 18.30.

Liput osoitteesta lippu.fi/jukurit tai Jukurit Shopista.


Alkulämmöt tarjoaa Saimaa Stadiumi


Kokoonpano


Jukurit tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista kokoonpanon julkistuksen yhteydessä otteluennakossa. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana.


- Janne Ritamäki (Helmikuun puoliväli)

- Valtteri Hietanen (Tammikuu)

- Henri Nikkanen (Tammikuu)



Otteluisäntänä: OP Suur-Savo


NÄLKÄ KURIIN


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O