02.03.2019 19:48
LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: TAPPARA OLI VAHVA KOTONAAN
Jukurien peliviikko tuli päätökseen lauantaina Hakametsässä. Kotijoukkue oli niukkamaalisessa taistossa vahvempi lukemin 2-0.
Tappara - Jukurit 2-0 (1-0, 0-0, 1-0)
Matsi Hakametsässä lähti liikkeelle hyvällä sykkeellä, molemmat joukkueet tulivat hyvällä jalalla avauserään. Tasaisen ensimmäisen vitosen jälkeen Tappara sai erän hallintaansa.
Kotijoukkue iski avausmaalin ajassa 7.15, Tomas Záborský löi kiekon verkkoon maalinkulmalta. Maalin jälkeen kirvesrinnat pelasivat vahvaa puolustus- ja karvauspeliä, eikä Jukurilauma saanut kontrolloituja hyökkäyksiä Tappara-alueelle.
Jukurivahti Sami Rajaniemi piti torjunnoillaan tilanteen lukemissa 1-0, joten erätauolle lähdettiin kotijoukkueen maalin johdossa.
Toinen kaksikymppinen mentiin pitkälti samoissa merkeissä kuin ensimmäinen. Kotijoukkue pääsi pyörittämään pitkiä hyökkäyksiään Jukurit-alueella, mutta Jukurilauman puolustus taisteli tilanteet raivokkaasti. Rajaniemi jatkoi hyviä otteitaan ja hoiti varmasti pahimmat Tapparan maalintekoyritykset.
Jukurit pääsi kahteen otteeseen yrittämään tasoitusta ylivoimalla, mutta kirvesrintojen tiivis puolustus kesti Jukurien yritykset.
Kotijoukkue jatkoi kolmannessa erässä ottelun hallintaa ja vei pelin painopisteen Jukurit-alueelle. Loistavaa iltaa pelannut Jukurit-vahti Rajaniemi piti joukkuetta pelissä mukana erinomaisilla torjunnoillaan.
Aivan huippupaikkoja ottelussa ei nähty molempien vahvan puolustuspelin ansiosta. Jukurilauma sai mahdollisuuden ylivoimaan päätöserän ensimmäisellä vitosella. Tänään ei ylivoima kuitenkaan tuottanut tulosta.
Ottelun lopussa Jukurilauma yritti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta kirvesrinnat onnistuivat lyömään kiekon tyhjään maaliin ja lukemat 2-0:aan.
Maalivahtien torjunnat:
30 Christian Heljanko 2+5+2=9
30 Sami Rajaniemi 8+4+6=18
Jukurien seuraava kotiottelu pelataan Ikioma Areenalla keskiviikkona 6.3. klo 18.30. Vastassa Lappeenrannan SaiPa.
Hanki liput otteluun kätevästi osoitteesta lippu.fi/jukurit.
Ottelukooste
LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI
Liigan runkosarjan ajan Jukurien pelaajat ovat kerryttävät pisteitä Lumme Energian tähtipörssiin. Sinulla on mahdollisuus antaa äänesi haluamallesi Jukurien pelaajalle ottelun aikana Jukurien mobiilisovelluksessa.
Tänään Lumme Energian tähtipössin pisteen ansaitsi Sami Rajaniemi.