LAUANTAISAUNA LÄMPIÄÄ

Jukurien peliviikon päättää lauantaisauna Lahden Pelicansia vastaan. Illan ottelu käyntiin poikkeuksellisesti klo 18.30.

Jukurit - Pelicans ottelussa kuullaan musiikkia 90-luvulta.

Alkulämmöt tarjoaa Saimaa Stadium

Jukurilauma taisteli tiukan kamppailun eilen Helsingissä IFK:ta vastaan. Vähämaalinen ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1 voittoon. Jukurien maalin iski Markku Flinck.

- Tasavoimapelissä pelataan hyvin ketä vastaan tahansa. Ylivoimapeli tarvitsee onnistumisia, jotta voidaan voittaa pelejä.

Jukurit ja Pelicans kohtasivat edellisen kerran tammikuussa Lahdessa. Tuosta ottelusta pisteet nappasi Pelicans lukemin 4-2. Kaikkiaan joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kolme kertaa, voitot ovat Jukurien hyväksi 2-1.

- Tänään todellinen kärkinippu vastassa. Lahdessa on tavoitteena jo tänä vuonna mitalipelit ja siihen on satsattu.

Illan lahtelainen vastustaja on sarjataulukossa sijalla kuusi ja taistelee tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta.

-Pelicans pelaa aktiivista jääkiekkoa. Joka tilanteeseen antavat kovan paineen ja se haastaa meidän kiekollista pelaamista. Aina on myös mahdollista, että paine menee yli ja silloin kentälle avautuu tilaa.


Seuraa heitä:


Jukurit - Vadim Pereskokov

Vadimilla on paljon henkilökohtaista taitoa, jolla luo vaarallisuutta Jukurien hyökkäykseen. Illalla täytyy myös onnistua ylivoimalla. Olisiko Vadimista ratkaisemaan illan ottelu?


Pelicans - Juhamatti Aaltonen

Tuore Lahden hankinta ei esittelyjä kaipaa. Taituri pystyy omalla taidollaa ratkomaan pelejä omalle joukkueelle. Miten Jukurilauma pitää Aaltosen pimennossa tänään?


Hanki liput otteluun kätevästi osoitteesta lippu.fi/jukurit.



Kokoonpano

Jukurit tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista kokoonpanon julkistuksen yhteydessä otteluennakossa. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana.


- Janne Ritamäki (Avoin)

- Valtteri Hotakainen (Avoin)

- Henri Nikkanen (Avoin)


TERVETULOA HETKEKSI 90-LUVULLE!


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 59 35 3 5 16 116 1,97
2. KooKoo 59 32 7 2 18 112 1,90
3. SaiPa 59 31 6 7 15 112 1,90
4. Ilves 59 28 8 4 19 104 1,76
5. Lukko 59 28 8 4 19 104 1,76
6. KalPa 59 28 7 5 19 103 1,75
7. JYP 59 25 11 6 17 103 1,75
8. Ässät 59 26 6 4 23 94 1,59
9. K-Espoo 59 22 5 11 21 87 1,47
10. HIFK 59 24 4 5 26 85 1,44
11. Pelicans 59 20 9 7 23 85 1,44
12. HPK 59 16 8 9 26 73 1,24
13. TPS 59 16 7 9 27 71 1,20
14. Jukurit 59 15 6 7 31 64 1,08
15. Kärpät 59 15 6 6 32 63 1,07
16. Sport 59 9 1 11 38 40 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O