UUTINEN: Jukureiden valmennus täydentyy maalivahtivalmentajalla

Jukurit on tehnyt sopimuksen maalivahtivalmentaja Juha Lehtolan (30) kanssa. Viime vuodet Lehtola on valmentanut Pohjois-Amerikan juniorisarjassa OHL:ssa sekä Mestiksen Jokipojissa.

Juha Lehtola aloittaa valmennustehtävät Jukureissa. Kuva: Attila Varga

Jukurit on tehnyt sopimuksen maalivahtivalmentaja Juha Lehtolan (30) kanssa. Viime vuodet Lehtola on valmentanut Pohjois-Amerikan juniorisarjassa OHL:ssa sekä Mestiksen Jokipojissa. Tällä hetkellä hän valmentaa MAC Budapestissa alle 16-, 18- ja 20-vuotiaiden joukkueiden maalivahteja. Lehtola on käynyt kansainvälisen valmentajatutkinnon.

– Otan haasteen vastaan innokkaana. Tietynlainen uuden alku on tarkoitus aloittaa Etelä-Savon ja eritoten Mikkelin alueella maalivahtivalmennuksessa. Haastetta riittää, mutta niin sitä pitää valmentajalla ollakin. Organisaatio ei voisi olla parempi Mestis-tasolla ja mahdollinen Liiganousu antaa lisäpotkua tekemiseen. Lisäksi omavaraisuutta maalivahtiosastolla junioreista edustukseen on tarkoitus puskea eteenpäin, kommentoi sopimustaan Juha Lehtola.

– Ensiksi kiitos seuran johdolle, että saatiin lisäresursseja meidän urheilutoimintaan. Tämä on satsaus tulevaisuuteen. Toiseksi ollaan tosi tyytyväisiä, että löytyi kansainvälisellä kentällä toiminut ja pätevä kaveri Jukureihin. Juhan pesti on päätoiminen ja toimenkuva selkeä, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.

– Meillä on ollut viime vuosina ulkomaalaisia maalivahteja, ja voi olla niin myös tulevilla kausilla. Juhan panos tulee olemaan merkittävä myös rekrytoinneissa, Kerttula jatkaa.

Useita valmentajia ilmoitti halukkuudestaan tulla Jukureihin ja kartoitustyötä tehtiin pieteetillä. Kansainvälisyyden ja koulutuksen lisäksi Lehtolan vahvuudeksi katsottiin kokemus eri ikäluokkien kanssa työskentelystä sekä videovalmennuksesta.

– Kokonaisuus menee aina yksilön edelle joukkuetta rakennettaessa, näin myös valmennustoiminnassa. Juhalla on riittävästi kokemusta, kontakteja ja koulutusta hoitaa työnkuvauksessa määritellyt tehtävät. Hän täydentää kokonaisuuttamme loistavasti, Kerttula kertoo.

Lehtolan vastuulla on edustuksen ja A-junioreiden maalivahdit sekä Akatemian kautta myös B- ja C-juniorimaalivahtien valmennus. Lehtola ottaa vastuulleen myös edustusjoukkueen videovalmennuksen. Näin ollen erillistä videovalmentajaa ei tarvita. Lisäksi Lehtola tulee antamaan panoksensa maalivahtivalmennuskoulutukseen junioripuolella. Jukurit HC Oy haluaa näin osoittaa panostustaan myös Juniori-Jukureiden suuntaan.

– Pidän tätä panostusta merkittävänä koko yhteisölle ja myös Juniori-Jukureille. Päätoiminen maalivahtivalmentaja antaa meille mahdollisuuden suunnitella koko seuran maalivahtivalmennuksen kokonaisuutta aivan eri tavalla kuin aiemmin. Akatemiaikäluokissa pystytään tarjoamaan nyt myös maalivahdeille säännöllistä ja yksilöllistä ohjausta, jonka myötä myös tavoitteellisuutta voidaan nostaa. Samalla pystytään vahvistamaan ja yhtenäistämään myös nuorempien maalivahtien harjoittelua valmentajien kouluttamisen kautta, kommentoi Juniori-Jukureiden valmennuspäällikkö Ville Suovalkama.

Lisätietoja:
Tommi Kerttula
044 270 0111
Urheilujohtaja
Jukurit HC Oy

Juha Lehtola
+36 30 715 5523