MEIDÄN MIKKO

Mikkelin oma poika Mikko Kokkonen jatkaa Jukureissa.

Mikko Kokkonen jatkaa Jukureissa. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Puolustaja Mikko Kokkonen jatkaa Mikkelin Jukureissa. Tällä kaudella pelipaikan liigamiehistössä vakiinnuttanut Kokkonen on tehnyt Jukurien kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, joka ulottuu kevääseen 2021 saakka.

Nuori puolustajalupaus on pelannut tällä kaudella 20 liigaottelua pistein 1+9. 17-vuotias nuorukainen on päässyt pelaamaan myös U20-maajoukkueessa. Kokkonen juhli viime keväänä alle 18-vuotiaiden MM-kultaa.

Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen on mielissään siitä, että Kokkonen jatkaa mikkeliläisseurassa jatkossakin.

- Olemme seurana erittäin tyytyväisiä, että pääsimme sopimukseen Mikon kanssa. Hän on ottanut isoja askeleita urallaan tällä kaudella. Tulevaisuudessa on vielä paljon potentiaalia ulosmitattavaksi.

Myös Kokkonen itse on tyytyväinen ratkaisuunsa tehdä jatkosopimus Jukurien kanssa. Tavoitteena nuorella miehellä on olla tulevaisuuden iso nimi jukurimiehistössä.

- Kyllähän se hyvältä tuntuu. Ollut huikeat kolme vuotta täällä Mikkelissä. Nyt olen päässyt kokonaan Liigan mukaan. Se on antanut paljon uskoa ja buustia arkeen, että jatkossa voin olla vielä isompi pelaaja joukkueelle. Sen seuraavat kaksi vuotta toivottavasti näyttävät, että pystyn olemaan tuloksentekijä Jukureissa.

Jatkaminen omassa kasvattajaseurassa on Kokkoselle iso asia.

- On kunnia jatkaa Mikkelissä. Tällä on hyvä meininki ollut jo pitkään ja sitä tämä alkukausi vain vahvistaa. Hieno päästä jatkamaan täällä ja sitä kautta vahvistamaan meidän organisaatiotamme.