KRISTIAN TANUS JATKAA MIKKELISSÄ KEVÄÄSEEN 2020 - TEEMU SUHONEN LOPPUKAUDEKSI TAPPARAAN

Kristian Tanus jatkaa Mikkelissä. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Jukurit ja Tappara ovat sopineet seuraavanlaisen pelaajakaupan.

Teemu Suhonen siirtyy loppukaudeksi Jukureista vuokralle Tapparaan ja Kristian Tanuksen, 18, vuokrasopimusta Tapparasta Jukureihin on jatkettu kestämään kevääseen 2020 saakka.

Kristian Tanus on tällä pelikaudella tehnyt kovaa tulosta Mestistasolla, tehden komeat tehot pelaamissaan 32 ottelussa: 13+29=42. Lisäksi hän on pelannut tällä kaudella kymmenen liigaottelua Tapparassa ja Jukureissa.

Ikäluokkansa kärkihyökkääjiin lukeutuva Tanus on pelannut 58 poikien maaottelua ja hän edusti myös Suomen alle 18-vuotiaiden maailmanmestarijoukkuetta keväällä 2018.

Tämän siirron myötä Tanus tulee auttamaan Jukureita tulevan kauden rakentamisessa.

- Olemme todella tyytyväisiä, että saamme Kristian Tanuksen mukaan ensi kauden joukkueeseemme. Tanus on tärkeä palanen tulevan kauden Jukureita. Olemme saaneet tutustua Tanukseen nyt kevään aikana Jukurit-paidassa ja uskomme, että Tanus erikoisosaamisineen tulee olemaan tärkeä palanen Jukurit-joukkueessa, kertoo Jukurien tuore urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari.

- Tanus on älykäs ja taitava pelaaja, jolla on suuri kehityspotentiaali. Tanus pystyy pelaamaan sekä keskus- että laitahyökkääjän tontilla, Holtari jatkaa.

Teemu Suhonen on ollut merkittävässä roolissa Liigajukurien alkutaipaleella. Jukurit kiittää Teemu Suhosta panoksestaan Jukurien hyväksi ja toivotamme "Suhille" menestystä tuleviin koitoksiin.