La 17.10. 18:30 VS.

TIEDOTE: Jukureiden valmentajakaksikko siirtyy uusiin haasteisiin kauden jälkeen

Edustusjoukkueen Mestiksen mestaruuteen valmentanut Antti Pennanen jättää seuran kauden 2015–2016 jälkeen. Myös apuvalmentaja Timo Turunen siirtyy uusien haasteiden pariin.

Antti Pennanen jättää Jukurit kauden 2015-2016 jälkeen.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Edustusjoukkueen Mestiksen mestaruuteen valmentanut Antti Pennanen jättää seuran kauden 2015–2016 jälkeen. Myös apuvalmentaja Timo Turunen siirtyy uusien haasteiden pariin.

– Minun osaltani kausi jää toistaiseksi viimeiseksi Jukureissa. Sen jälkeen on uusien haasteiden aika, Antti Pennanen sanoo.

Päätös on kypsynyt kevään ja kesän aikana, ja se on monien asioiden summa. Pennanen kertoo toivovansa seuralle ja kaikille Jukuri-henkisille kaikkea hyvää tulevaisuudessakin. Hän lisää olevansa ylpeä saatuaan olla mukana Mesis-mestaruuden voittaneessa joukkueessa.

– Tulen tekemään kaikkeni myös tulevalla kaudella, jotta pelaajat ja organisaatio kehittyisivät ja näiden lisäksi menestyisimme joukkueena, Antti Pennanen kommentoi uutista.

– Asia on ollut molempien osapuolien tiedossa jo jonkin aikaa, ja nyt voidaan keskittyä alkavaan Mestis-kauteen. Meillä on erinomainen ja hyvin motivoitunut valmentajakaksikko, jolla on tärkeä tehtävä luotsata Jukurit myös alkavalla kaudella menestykseen, päättää Jukureiden toimitusjohtaja Harri Tammiruusu.

Lisätietoja:

Harri Tammiruusu
toimitusjohtaja
0500 558 888
harri.tammiruusu@jukurit.fi

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. SaiPa 12 6 2 1 3 23 1,92
6. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
7. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
8. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 13 4 3 0 6 18 1,38
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. Sport 12 4 1 2 5 16 1,33
14. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
15. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 13 1 0 1 11 4 0,31

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O