Pe 14.11. 18:30 VS.

YHTEENVETO: Tappioputki poikki Vaasassa

Jukurien Miika Roine viimeisteli Kuparisaaressa kaksi maalia. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen
Viiden ottelun mittainen tappioputki päätökseen komealla 1-3 -voitolla!

Jukureilla oli Vaasan Kuparisaaresta positiivisia muistoja jo aiemmin, mutta tämä ilta ja ottelun jälkeen kuultu zigizagi lisäsi yhden hyvän muiston arkistoon Jukurien voittaessa Sportin lukemin 1-3 (1-1, 0-1, 0-1).

Ottelun ikävin tilanne nähtiin ensimmäisellä kymmeniminuuttisella, kun Zach Budish törmäsi Sportin Oskari Manniseen vaasalaisten maalin takana. Molemmat herrat komennettiin tilanteesta koppiin - Manninen loukkaantuneena ja Budish 5+20-tuomion saaneena polvitaklauksesta.

Viiden minuutin ylivoimalla Sport rokotti Markus Nenosen ylivoimaosumalla.

Ensimmäisen erän lopussa Jukurit pääsi vielä ylivoimalle ja iski pukokoppimaalin. Maalin viimeisteli Ville Leskinen ja syöttöpisteet tähän Hannu Pikkaraiselle ja miesten peleissä sadannen pisteen tehneelle Joonas Kalliolalle.

Toisen erän alku meni vaasalaisille, mutta Miika Roine onnistui viemään viikinkiryhmän 1-2 -johtoon maalin edustalta paluukiekosta. Tässä maalissa esityön tekivät Janne Ritamäki ja Markku Flinck.

Kolmannen erän Jukurit aloitti hyvin ja taistelu loi uskoa. Joonas Kalliola kilautti kumilätkän tolppaan ja seuraavaa osumaa saatiin odottaa myöhemoään.

Sportin kiri ei lähtenyt ollenkaan käyntiin viimeisessä erässä, vaikka tätä yritettiin ilman maalivahtia. Jukurit viimeisteli voiton Roineen illan toisella osumalla tyhjiin ja pisteet matkaavat Mikkeliin loppulukemin 1-3.

Zigizagi ja valmennuksen jälkilöylyt videolla alta. Lisäksi ottelun kaikki tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Jukurien seuraava ottelu pelataan lauantaina Ikioma Areenalla, kun Porin Ässät vierailee Mikkelissä.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 20 13 1 0 6 41 2,05
2. Tappara 20 12 0 2 6 38 1,90
3. JYP 18 11 2 1 4 38 2,11
4. Jukurit 22 10 2 1 9 35 1,59
5. SaiPa 21 9 2 3 7 34 1,62
6. KooKoo 20 9 3 0 8 33 1,65
7. K-Espoo 21 8 2 4 7 32 1,52
8. Lukko 19 9 2 0 8 31 1,63
9. KalPa 18 8 3 1 6 31 1,72
10. TPS 20 6 5 3 6 31 1,55
11. HPK 20 6 3 3 8 27 1,35
12. Ilves 20 6 2 2 10 24 1,20
13. Kärpät 21 6 2 1 12 23 1,10
14. Pelicans 19 4 2 5 8 21 1,11
15. Sport 19 5 0 5 9 20 1,05
16. HIFK 20 5 1 1 13 18 0,90

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O