Pe 13.2. 18:30 VS.

YHTEENVETO: Tappioputkelle piste Hämeenlinnassa!

Jukurit jännitti videotarkistuksen aikana. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen
Zigizagi raikui - Viikinkisoturit taisteli Hämeenlinnassa kolmen pisteen arvoisesti!

Jukurit kohtasi lauantaina Hämeenlinnan Pallokerhon ja lähti hakemaan otteluun samanlaista työteliäistä asennetta, kuin mihin joukkueen edellisiltainen kamppailu Kärppiä vastaan päättyi.

Ottelun ensimmäistä erää oli ehtinyt vanheta vain 48 sekuntia, kun Ville Leskinen sytytti ylivoimaosumallaan Jukurit. Perjantaina hyvällä ilmeellä liikkunut mikkeliläisryhmä jatkoi liikettään myös HPK:ta vastaan, vaikka HPK tuli tasoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin.

Toisessa erässä kolmanteen peräkkäiseen otteluunsa maalin iskenyt Teemu Henritius vei Jukurit jälleen johtoon, mutta ottelun puolivälin jälkeen muutama vuosi sitten viikinkiryhmässä pelannut Oula Palve tasoitti lukemiksi 2-2.

Ajassa 44.28 Julius Vähätalo taisteli kiekon kolmannen kerran kotijoukkueen maaliin ylivoimalla ja voittomaaliksi jäänyt osuma varmisti Jukurien kuuden ottelun tappioputken katkeamisen.

Hienon taistelun myötä viikinkisoturien mukaan kolme pistettä lukemin 2-3 (1-1, 1-1, 0-1) ja zigizagi raikui Hämeenlinnassa! Alta illan zigizagi ja valmennuksen jälkilämmöt. Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Lämpöä nostatetaan ikiomalla aurinkolomalla seuraavan kerran tiistaina, kun nämä taistelijat nähdään kaukalossa Turun Palloseuraa vastaan klo 18.30.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O