YHTEENVETO: SaiPa kaatui liigahistorian ensimmäisen kerran!

Jukurit juhli voittoaan. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen
Jukurit ja SaiPa kävivät lauantaina tasaisen kamppailun Ikiomalla, minkä Jukurit lopulta vei lukemin 4-3 (1-2, 2-1, 1-0).

Jukurit lähti hakemaan liigahistoriansa ensimmäistä voittoa SaiPasta lauantaina kotiyleisönsä edessä.

Poikkeusaikaan jo päivällä alkaneen pelin ensimmäinen maali nähtiin jo reilun kahden peliminuutin jälkeen, kun ex-jukuri Topi Nättinen niittasi pelivälineen lämärillä Sami Rajaniemen selän taakse. Viikinkiryhmän tasoitusmaalista vastasi Joonas Kalliola, joka onnistui yllättämään Rajaniemen kollegan vierailijoiden maalilla komealla laukauksellaan. SaiPa siirtyi erän lopulla vielä 1-2-johtoon kauden ensimmäisen maalinsa viimeistelleen Urho Vaakanaisen vedolla.

Ottelun puolivälin jälkeen Jonatan Tanus onnistui lisäämään keltamustien johdon kahteen maaliin ja Jukurit aloitti takaa-ajon, joka tuotti tulosta Jesper Piitulaisen ja Julius Vähätalon onnistumisilla.

Kolmannessa erässä pelattiin pitkään maaleitta, kunnes ottelun ratkaisu nähtiin mielenkiintoisen tilanteen jälkeen ajassa 57.31. Jukurit pyöritti hyökkäystä, kun SaiPan Cody Kunykin maila osui Jussi Markkasen maskiin ja Markkanen jäi tilanteessa keräämään itseään jäästä. Samassa tilanteessa Markkanen riisui kypäränsä pois ja Jukurien Teemu Suhonen viimeisteli ottelun voittomaalin. Tilanteesta voi olla montaa eri mieltä, mutta ottelun tuomaristo hyväksyi maalin pienen neuvonpidon jälkeen.

Lukemin 4-3 kolme pistettä jäävät Mikkeliin ja Jukurien historiaan kirjataan ensimmäinen voitto SaiPasta.

Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ. Zigizagi, lehdistötilaisuus, jälkilöylyt ja ottelun huippuhetket alta.


Jukurien seuraava kotiottelu pelataan Ikioma Areenalla keskiviikkona 13.12.2017 klo 18.30, kun Lahden Pelicans vierailee Mikkelissä. Liput Pelicans-otteluun TÄSTÄ.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O