Ke 17.12. 18:30 VS.

YHTEENVETO: Pirteästä pelistä palkinnoksi piste

Jukurit kiri rinnalle kolmannessa erässä, mutta Ässät vei voiton jatkoajalla lukemin 2-3 (0-2, 0-0, 2-0, 0-1).

Jukureilla oli lauantaina kova haaste edessä, kun vastikään vahvistunut ässäryhmä saapui Mikkeliin.

Ottelun alla kuultiin harmillisia uutisia, kun sairastuvalle joutunut päävalmentaja Risto Dufva antoi ottelun vetovastuun muulle valmennusryhmälle.

Ensimmäistä erää oli ehtinyt vanheta vain viisi ja puoli minuuttia, kun Jarno Kärki viimeisteli vierailijoiden illan ensimmäisen osuman ylivoimalla. Vain vajaata minuuttia myöhemmin Ässät osui jälleen ja videotarkistuksen jälkeen Sakari Salmisen maali kirjattiin tulostaululle.

Jukurit aloitti toisen erän todella pirteästi ja pitkään jäähyrikkaassa erässä pelattiin tasalukemissa 0-2. Lähimmäs päästiin toisessa erässä tolppalaulauksella ylivoiman aikana, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa ottelun kolmanteen erään asti.

Ajassa 41.24 Joonas Kalliola huudatti Ikioman yli 3000-päistä yleisöä ylivoimaosumallaan. Lisää öljyä rattaisiin lisäsi Ilmari Pitkänen, joka tasoitti ottelun 2-2:een vain vajaata kahta minuuttia myöhemmin.

Ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalla, jossa Ässät ratkaisi voiton Jarno Kärjen illan toisella osumalla.

Kamppailun tilastot löydät TÄÄLTÄ. Ottelun lehdistötilaisuus ja ottelun parhaat hetket alla.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O