YHTEENVETO: Peli-ilme hyvä, tulos huono

Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen
Yli kolmi- ja puolituhatpäinen yleisö näki taistelua, vaikka hallitseva Mestari nappasi pisteet lukemin 1-3 (0-1, 1-1, 0-1).

Jukurit lähti haastamaan Tamperen Tapparaa Pelasta miehet -teemaottelussa hyvällä peli-ilmeellä, mutta lopulta Tappara kiilasi voittoon mestarin kokemuksella. Tyylipisteitä ei perjantaina jaeltu ja pisteistä taisteltiin täysillä.

Vierasjoukkue Tappara vastasi illan ensimmäisestä osumasta, ajassa 16.04 Niko Ojamäki iski pelivälineen Jukurien verkkoon. Pelillinen ilme oli edelleen hyvää, vaikka seuraavan kerran Tappara rankaisi tasavajaalla toisessa erässä Kristian Kuuselan toimesta oman pään virheen jälkeen.

Ensimmäisen ja ainoan kerran kotiyleisöä huudatti Teemu Henritius, joka ohjasi komeasti ylivoimalla Teemu Suhosen viivavedon ohi Dominik Hrachovinan.

Viimeisen niitin ottelulle 200-päisen tamperelaiskannattajajoukon edessä iski Sebastian Repo Jukurien tyhjään maaliin kolmannen erän toiseksi viimeisellä minuutilla, eikä Jukurit onnistunut saamaan todellista kiriä enää tässä vaiheessa aikaiseksi.

Pisteet Tapparan mukaan lukemin 1-3 ja ottelun tilastot löytyvät TÄÄLTÄ. Ottleun lehdistötilaisuus ja valmennuksen jälkilämmöt alta.

Jukurit pelaa seuraavan kerran vasta tiistaina 14.11. ja silloin Ikioma Areenalla vierailee Lappeenrannasta SaiPa.