Ke 11.11. 18:30 VS.

YHTEENVETO: JYP maalin verran parempi jatkoajalla

Tilanteita riitti läpi ottelun. Jukurien Zach Budish laukoi lopussa tolppaan. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Kaksi pistettä JYPille lukemin 3-2 (0-0, 0-2, 2-0, 1-0) ja yhdellä pisteellä Jukurit kirii sijoitustaan sarjassa samoihin pisteisiin Hämeenlinnan Pallokerhon kanssa.

Jyväskylässä tanssittiin tapsan tansseja tiistaina yli 4000-päisen yleisön edessä. Jukurit ja JYP järjestivät vauhdikkaan ja taistelevan kamppailun, joka venyi aina jatkoajalle asti.

Isäntäjoukkue sai ensimmäisessä erässä ohjat, kun otteluseurantaan kirjattiin vain kolme Jukurien rangaistusta. Toiseen erään siirryttiin tästä huolimatta 0-0-tilanteessa Jukurien hyvän puolustuksen ja Sami Rajaniemen onnistumisten johdosta.

Toista erää oli ehtinyt vanheta reilut kuusi minuuttia, kun ylivoimalla Teemu Henritius kampattiin aivan maalin edustalla. Tilanteessa Henritius pelasi kuitenkin loppuun asti, laittoi kiekon jyväskyläläisten maaliin ja passitti Mikko Kuukan rangaistusaitioon.

Kuukan rangaistuksen aikana oli Teemu Suhosen vuoro onnistua ja peli oli viikinkiryhmälle 0-2.

Kolmannessa erässä ottelu alkoi kääntyä kotijoukkueelle ja JYP tuli tasoihin Juuso Puustisen ja Mikko Kaltevan maaleilla. Tasatilanteessa paremmuus ratkaistiin jatkoajalla.

Jatkoajan viimeisellä minuutilla Kalteva iski illan toisensa ja kaksi pistettä jäävät Jyväskylään lukemin 3-2.

Ottelun kaikki tilastot löydät TÄÄLTÄ. Ottelun huippuhetket alta.



Seuraava kotiottelu

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O