Pe 23.10. 18:30 VS.

YHTEENVETO: HPK vei pisteet mukanaan

Jukurien illan ainoasta osumasta vastasi maaliputkessa oleva Janne Ritamäki. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen
Jukurien pirteä toinen erä ei riittänyt, kun Pallokerho käänsi ottelun itselleen kolmannessa erässä.

Lauantai-illan kamppailusta oli odotettavissa tiukkaa vääntöä, kun kaksi eri tyylistä joukkuetta kohtasivat.

Illan avausmaalia saatiin odottaa toiseen erään asti ja 19 sekuntia erän alun jälkeen Janne Ritamäki paukutti ohjauksellaan isännät 1-0 -johtoon. Syöttöpisteet Teemu Henritiukselle ja Samuli Piipposelle.

Ottelun avaimet olivat kotijoukkueen käsissä, mutta HPK onnistui tulemaan tasoihin ja ohi ex-jukuripelaajien osumilla. 1-1 -tasoituksen viimeisteli Oula Palve ylivoimalla ja voittomaalista vastasi hämeenlinnalaisryhmän kultakypärä Teemu Turunen.

Kolmannessa erässä nähtiin myös todella ikävä tilanne, kun kerhon Miro Karjalainen taklasi jukurikapteeni Miika Roinetta pään seudulle ja lensi tilanteesta suihkuun.

Ottelu päättyi lukemiin 1-2 ja pisteet matkaavat Pallokerhon mukana Hämeenlinnaan. Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Lehdistötilaisuus, valmennuksen jälkilämmöt ja ottelun parhaat hetket alta.




SEURAAVA KOTIOTTELU

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 14 8 1 2 3 28 2,00
2. Ilves 13 8 1 0 4 26 2,00
3. Lukko 13 7 1 1 4 24 1,85
4. JYP 12 7 1 1 3 24 2,00
5. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
6. Kärpät 14 5 3 3 3 24 1,71
7. SaiPa 12 6 2 1 3 23 1,92
8. TPS 13 6 1 1 5 21 1,62
9. HPK 14 5 3 0 6 21 1,50
10. K-Espoo 14 5 1 3 5 20 1,43
11. Tappara 12 5 2 0 5 19 1,58
12. Sport 13 5 1 2 5 19 1,46
13. Pelicans 11 5 0 1 5 16 1,45
14. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
15. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
16. Jokerit 14 2 1 2 9 10 0,71
17. KooKoo 13 1 0 1 11 4 0,31

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O