Otteluraportti: Voittoputkelle jatkoa avauserän osumilla - Salminen nollasi Sportin

Avauserän osumat ja sitkeä taistelu Oskari Salmisen johdolla veivät Jukurit viidenteen peräkkäiseen voittoon, kun Sport kaatui kauden ennätysyleisön edessä 2-0-lukemin.

Oskari Salminen torjui Sportia vastaan kauden kolmannen nollapelinsä.


Kamppailun alkupuolisko mentiin melko tasaisissa merkeissä molempien pelatessa melko tarkkaa peliä. Jukurit sai erän jälkimmäisellä kymmenminuuttisella luotua pientä painettakin vaasalaispäätyyn ja onnistui myös kahdesti maalinteossa. Ensin Aatu Räty iski läpiajosta avausmaalin ja viitisen minuuttia myöhemmin Joachim Rohdin taituroi ylivoimalla numerot jo 2-0:aan.

Sport tuli toiseen erään selvästi joukkueista vahvemmin ja painoi peliä suoraviivaisella tyylillä kohti maalia. Varsinkin erän puolivälin jälkeen saamiensa kahden ylivoiman seurauksena se otti hallintaa pelistä. Maalinteossa se ei kuitenkaan onnistunut, vaan Oskari Salmisen muutamat loistotorjunnat avopaikoista pitivät mikkeliläismaalin koskemattomana. Jukureista erässä lähimpänä maalintekoa oli Petrus Palmu, jonka läpiajoyrityksen Niko Hovinen kuitenkin torjui.

- Sport tuli toiseen erään todella kovaa ja me oltiin ottavana osapuolena se erä ihan täysin. Jouduttiin rikkomaan ja istuttiin boksissa, mutta alivoima oli loistavaa ja Salmisen loistopelastuksesta päästivät meidät pinteestä, päävalmentaja Olli Jokinen totesi.

Päätöserässä Jukuritkin pääsi jälleen peliin kiinni ja pelasi johtoasemassa jälleen varsin tylyä peliä. Sportin hakiessa kavennusta avautui isännille myös useampia ylivoimahyökkäyksiä, mutta Hovinen vaasalaisveräjällä esti Jukurien johdon kasvattamisen venymällä useampaan loistopelastukseen. Mikkeliläisryhmä piti myös oman alueen tiiviinä, eikä Sport kovinkaan vaarallisille paikoille päässyt. Maalinsuulla Salminen tarvitsi nollapeliin lopulta 32 torjuntaa.

- Ei ollut meiltä paras esitys, mutta tehtiin tarpeeksi voittavia asioita ja saatiin kolme pistettä. Tänään voiton takeina olivat erittäin hyvä alivoimapeli sekä maalivahtipeli Salmiselta. Oli kaikki ainekset klassiseen ohipeliin. Juhlaottelu, tauko tulossa ja kaikkia muita liikkuvia palasia. Pelaajat näyttivät taas luonteen ja sen sitoutumisen. Haasteena heille oli, että näyttäkää olevanne ammattilaisia ja jokainen jätkä näytti sen, Jokinen summasi.

Seuraavaksi Jukureilla on edessään lähes kahden viikon tauko otteluista. Ensi viikko on Liigassa maajoukkuetaukoa ja seuraava ottelu pelataan 19.11. jolloin Ikiomalle vieraaksi saapuu Ilves.

- Tauko tulee hyvään paikkaan. Pelaajat saavat huilia ja keskitytään vain fysiikkaharjoitteluun. Toivottavasti saadaan myös loukkaantuneet pelaajat takaisin mukaan tauon jälkeen. Silloin meillä onkin taas reilu viisi kenttää pelaajia ja päästään kilpailemaan arjessa, ketkä ovat kokoonpanossa, Jokinen kertoi.