21.11.2019 20:46
Otteluennakko: Viikonlopun haasteina Pelicans ja Lukko
Jukureilla on edessään kahden pelin viikonloppu. Perjantaina joukkue matkaa Pelicansin vieraaksi ja lauantaina Ikioman lauantaisaunaan saapuu Lukko.
Viime viikon kamppailuissaan Jukurit voitti KalPan 3-4 voittolaukauskisassa, mutta kärsi tiukan 2-3-tappion HIFK:lle. Päävalmentaja Pekka Kangasalusta oli pääosin tyytyväinen viikon suorituksiin, vaikka enemmänkin hänen mukaansa olisi ollut mahdollista peleistä saada.
- Mielestäni lauantainakin pelattiin ihan hyvin ja olisi siinä ansaittu ehkä enemmänkin. Oltiin ensimmäisen erän jälkeen pelillisesti jopa parempi joukkue, mutta sitä edelleen siitä jää vajaaksi, että miten nuo tiukat pelit saataisiin käännettyä omaksi eduksi. Nuo meille tehdyt maalit ovat myös edelleen vähän heppoisia, totesi Kangasalusta.
- Pidempään tuossa on ollut kuitenkin jo hyvä meininki, mutta nyt tarvittaisiin niitä kolmen pisteen voittoja, mikä avaisi sitä peliä entisestään. Jatkoaikapelejä rupeaa olemaan jo ihan tarpeeksi tälle kaudelle.
Viime viikon otteluissa Jukureissa debyyttinsä teki nuori Patrik Puistola, joka keräsi kehuja Kangasalustalta. Keskushyökkääjäosaston vajauksen vuoksi sentterin tontille viime viikon kamppailuissa asettui puolestaan Charlie Sarault. Hänenkin suorituksiinsa Kangasalusta oli tyytyväinen.
- Nyt kun tuli tuo Weigelin tilanne ja Hotakainen sekä Tanus tippuivat pois, niin se oli ainut vaihtoehto pistää hänet sentteriksi. Voi olla, että hän vielä jossain vaiheessa löytää itsensä jälleen laidalta. Hän on meille kuitenkin tärkeä pelaaja, kun pystyy pelaamaan molempia rooleja. Tekee hyvää, tasaista suorittamista molemmilla pelipaikoilla. Hän pystyy sormia napsauttamalla muuttamaan pelinsä sentteristä laituriksi ja päin vastoin, Kangasalusta kuvaili.
- Tykkää luistella paljon, niin laidassa saa enemmän karvata. Hän on myös hyvä puolustuspäässä. Pelaa roolin kuin roolin mukisematta ja aina joukkueelle. Tykkään siitä todella paljon. Ennen pitkää tuollaisille jätkille palkintoa rupeaa tulemaan tehojen muodossa. Hieman tehokkaammalla viimeistelyllä ja paremmalla tuurillakin olisi jo nyt todella tehokas pelaaja.
Jukurit on päässyt kuluvalla viikolla keskittymään harjoitteluun, sillä perjantain Pelicans-ottelu on sille viikon ensimmäinen. Viikko on Kangasalustan mukaan käytetty perusasioiden hiomiseen.
- Hyvä juttu ollut, että ollaan päästy tekemään ihan perusharjoittelua. Ei ole aina vain sitä peleihin valmistautumista, vaan pääsee lataamaan akkuja ja pystyy fysiikkapuolella ottamaan reilummin punttia. Loukkaantuneet jätkätkin saa tavallaan extraviikon tulla takaisin mukaan. Itsellä on fiilis, että hyvään saumaan tuli tälläinen tauko, mutta sen pitää sitten myös perjantaina näkyä kaukalossa energiana.
Jukurien sairastuvaltakin kuuluu positiivisia uutisia, kun Valtteri Hotakainen ja Jesper Piitulainen palasivat joukkueen harjoitusvahvuuteen ja Kristian Tanuksenkin paluu on lähestymässä. Hotakaisen ja Piitulaisen pelaaminen tänä viikonloppuna selviää kuitenkin vasta pelipäivänä.
- Hotakainen ja Piitulainen ovat olleet jo mukana treeneissä, mutta katsotaan pelaamista vielä tässä. Se on kuitenkin ihan päivästä kiinni ja lääkäreiltä tietysti pitää saada luvat. Perjantaina ratkeaa ne asiat. Tanuskin on varmaan tässä viikon sisään palaamassa.
- Pelaajien kierrättäminen oli meille alkukaudesta kuitenkin vahvuus ja sitä ei viime viikkoina päästy tekemään. Nyt saadaan uusista miehistä varmasti taas uutta energiaa kentälle.
Pelicansin otteet viime aikoina ovat olleet alavireisiä. Lahtelaisryhmä on viimeistä 10 ottelustaan voittanut kolme ja majailee sarjassa 12. tilalla pisteen Jukureita perässä. Keskiviikkona Pelicans kärsi 4-2- tappion SaiPan vieraana.
Ex-jukurivalmentaja Ville Niemisen suojatit ovat tällä kaudella pelanneet 12 kotiottelua, mutta on vain kertaalleen onnistunut ottamaan niissä kolmen pisteen voiton, kun runkosarjan avauskierroksella se kaatoi HIFK:n. Jukurit on puolestaan 11 vierasottelustaan voittanut kolmen pisteen arvoisesti vain yhden.
Jukurit ja Pelicans ovat tällä kaudella kohdanneet kertaalleen. Runkosarjan toisessa ottelussa syyskuun puolivälissä Pelicans vei Mikkelistä 3-4-voiton tiukan kamppailun jälkeen.
Pelicansin kultakypärää kantaa Juhamatti Aaltonen tehoilla 9+10. Kokenut hyökkääjä on ollut viime ajat hyvässä liidossa, sillä edellisissä viidessä ottelussa hän on iskenyt tehot 3+3.
Hänen lisäkseen joukkueen kapteeni Hannes Björninen on osunut kolmesti maalipuiden väliin viidessä viime kamppailussa.
- Lahti perjantai-iltana on aina paha paikka pelata. Tiedetään Aaltosen yksilötaito ja Tomi Karhunen maalissa, niin haastava tilanne on. Fiilis on kuitenkin tällä hetkellä hyvä ja toivottavasti se säilyy myös peleihin.
Ennen perjantain kierrosta sarjassa viidentenä olevan Lukon otteet ovat viime kierroksilla ailahdelleet. Raumalaisjoukkue voitti HPK:n ja HIFK:n, mutta ennen sitä kärsi tappiot Tapparalle, JYPille ja Sportille. Perjantaina se saa vielä kotikaukalossaan vastaansa Kärpät.
Jukureille Lukko on varsin tuttu vastus, sillä joukkueet kohtasivat viimeksi juuri ennen marraskuun maajoukkuetaukoa. Tuolloin Lukko vei voiton voittolaukauksilla 3-2, mutta Jukurit oli kaksi erää pelissä niskan päällä.
Raumalaisryhmä on tuosta ottelusta vahvistunut kahdella puolustajalla, kun kokenut Ilkka Heikkinen ja Pohjois-Amerikasta palannut Ville Heinola tulivat vahvistamaan joukkuetta.
Lukon tehot ovat viime aikoina kasautuneet ulkomaalaisvahvistusten harteille. Westerholmin veljekset Ponthus ja Pathrik ovat tehtailleet tehot 4+3 mieheen ja kanadalaishyökkääjä Justin Danforth on viimeistellyt pisteet 4+2 kuudessa viime ottelussa. Heitä on säestänyt ruotsalaispuolustaja Robin Press, joka on iskenyt kuudessa kamppailussa tehot 2+3.
- Raumalla pelattiin silloin ekaa kymppiä lukuunottamatta hyvä peli ja oltiin selvästi parempi joukkue, vaikka rankkareilla hävittiin. Ihan hyvillä fiiliksillä siihenkin peliin voi lähteä, kun tiedetään että pystytään olemaan omalla pelillä parempia, vaikka onkin kallis huippujoukkue vastassa. Energia pitää vain saada näkyviin, Kangasalusta summasi.
Ottelu alkaa Ikioma Areenalla lauantaina 23.11.2019 kello 17.00, ovet avautuvat kello 15.30. Irtolippujen hinnat yksittäin alkaen 12 euroa! Liput Jukurit Shopista, ovelta tai lippu.fi/jukurit. Ottelu on marraskuun game seven-ottelu, johon lapset, nuoret ja opiskelijat pääsevät vain 7 eurolla.