21.02.2022 13:15
Viikkoraportti: Viime hetkien maaleilla täydet pistepotit kotiin
U20-joukkue väänsi viime viikon kamppailuistaan voitot Ketterästä ja Karhu-Kissoista. Molemmissa otteluissa joukkueelta nähtiin hyviäkin hetkiä, mutta tulokset kääntyivät voitoksi vasta otteluiden loppuhetkillä.
Kolmen pelin viikko muodostui jälleen lopulta vain kahden ottelun mittaiseksi, kun perjantain ottelu TUTOa vastaan siirtyi maaliskuulle turkulaisryhmän koronatilanteen vuoksi. Ottelut Ketterää ja Karhu-Kissoja vastaan jukurijoukkue käänsi voitoikseen.
Keskiviikon kamppailussa Ketterä löi Jukurit ahtaalle kotikaukalossaan. Aktiivisesti paineistanut imatralaisryhmä piti vieraansa maaleitta aivan toisen erän loppuun saakka, kunnes Topias Kaski tasoitti ottelun sekuntia ennen taukosummeria. Päätöserässä mikkeliläisryhmä oli hallitsevampi osapuoli, mutta Ketterä kuitenkin meni vielä erän alussa uudelleen johtoon. Jere Ohtosen sekä kolmisen minuuttia ennen loppua voittomaalin iskeneen Juho Järvelän maaleilla sarvipäät käänsivät kamppailun kuitenkin 3-2-voitoksi.
- Ketterä antoi taas kovan vastuksen. Etenkin heidän kamppailuhalukkuuden kautta, että olivat aika ilkeitä. Tulivat iholle ja sillä ehkä sitten poisti meiltä mahdollisuuden pelata kiekollista peliä. Ketterä oli ehkä kokonaiskuvassa vähän parempi, mutta kolmannessa erässä me saatiin omasta pelistä kiinni ja meidän haluamaa pelaamista näkyi enemmän. Pelaaminen oli rakenteellisesti parempaa ja saatiin tarvittavat maalit. Ristaniemen Juho ottelun ehdottomasti paras pelaaja. Otti isoja koppeja ja hoiti sen puolen puhtaasti, summasi valmentaja Joonas Ruosteinen.
Karhu-Kissoja vastaan kotikaukalossaan Jukurit aloitti myös vahvasti. Joukkue karkasi Joni Virolaisen ja Eetu Kontion maaleilla kahden maalin johtoon ja rakensi paikat myös muutamaan lisäosumaankin. Toisessa erässä isäntien pelaamisen intensiteetti laski jonkin verran ja myös jäähyt sotkivat pelaamista, minkä seurauksena vierailija myös kavensi ylivoimalla erän lopussa.
Päätöseräkin oli tahmeaa pelaamista ja Karhu-Kissat rankaisi toistamiseen ylivoimalla erän alussa. Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella ote alkoi hieman löytyä ja lopulta päätösminuutilla Verneri Arkko iski kylmäpäisellä suorituksella 3-2-voittomaalin.
- Ensimmäisessä erässä oli ihan vahvoja pätkiä ja siinä saatiin ne pari onnistumista. Paikat olisi ollut ehkä muutamaan lisämaaliinkin. Toisessa erässä sitten otettiin jäähyjä ja kaveri pääsi niiden ansiosta ansaitusti mukaan peliin. Meidän pelaaminen siinä vähän hajosi. Kun tulee paljon jäähyjä, niin osan pelaajista kuorma kasvaa ja osa taas joutuu olemaan pidempiä pätkiä pois pelistä. Se rikkoi pelaamista ja vaikeutti varmasti meidän tekemistä, valmentaja Teemu Suokas totesi.
- Meillä oli ensimmäisen erän jälkeen hankaluutta pelata kiekolla. Siinä oltiin hyviä varsinkin alkusarjassa, mutta se on nyt ollut kadoksissa. Sitä pitää saada takaisin, mikä sitten takaa sen, että pystytään pelaamaan sitä meidän näköistä kiekkoa.
Tämänkin viikon ohjelmassa Jukureilla on kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä pelataan kotikaukalossa Ikiomalla. Keskiviikkona vierailulle tulee Ilves ja perjantaina Koovee. Lauantaina matkustetaan puolestaan Karhu-Kissojen vieraaksi Helsinkiin.
- Toivottavasti saadaan kaikki pelit pelattua, eikä tule siirtoja. Siinä on taas kova rupeama. Niihin lähdetään taas sitä omaa peliä vaan parsimaan kasaan, Suokas sanoi.