Viikkoraportti: Vaihtelevilla esityksillä vaihtelevia tuloksia

U20-joukkueen viime viikon peleissä suoritukset pelissä hieman ailahtelivat ja vastustajat rokottivat kovalla teholla virheistä, mikä näkyi myös tulostaululla.

Leevi Kukkasniemi teki viikon otteluissa kaksi maalia. Kuva: Elli Pölhö


Viikon kolmesta ottelusta tuloksina oli yksi voitto ja kaksi tappiota. Ilves vei keskiviikkona Ikiomalta voiton 4-2-lukemin, mutta Kooveen jukurijoukkue kaatoi 5-4-numeroin. Lauantain Helsingin vierailulta ei pisteitä matkaan tarttunut, vaan Karhu-Kissat vei voiton 4-3-lukemin.

Ilvestä vastaan Jukurit aloitti vahvasti, mutta onnistui vain kertaalleen ohittamaan Ilves-vahti Ondrej Bizonin, kun Verneri Arkko teki 1-0-maalin. Ilves tasoitti avauserän lopussa, mutta mikkeliläisryhmä pysyi pelin päällä, vaikka sen pelaamisen taso laskikin kahdessa jälkimmäisessä erässä. Ilves rokotti kuitenkin toisessa erässä tehokkaasti isäntien virheistä karaten 3-1-johtoon ja iski vielä päätöserässä neljännenkin. Jukurit ei kovasta yrityksestä huolimatta enää Leevi Kinnusen loppuhetkien 2-4-kavennusta lähemmäs päässyt.

- Aloitettiin aika raikkaasti, tykkäsin tosi paljon meidän peliin lähdöstä ja eka erästä. Vähän oli sellainen meidän viime pelien summa. Tulos ei enää tule niin helpolla kuin aiemmin ja virheet kostautuivat aika kovalla kädellä, totesi päävalmentaja Tommo Nukari.

- Tällä hetkellä haaste on se jänteen löytäminen ja pitäminen. Pitäisi saada pidettyä se ensimmäisen erän jänne ja pystyä nauttimaan siitä jääkiekosta samalla tavalla läpi pelin. Sitä tietynlaista jännettä nyt etsitään, että pystynkö laittamaan kaiken peliin ja tekemään siitä helppoa vai lähdenkö tekemään vähän helpommin. Sen tasapainon löytäminen on meille tämän viimeisen yhdeksän pelin agenda.

- Tuloksen taakse pitää katsoa ja siellä oli paljon parempia hetkiä, vaikka tulos jäikin erilaiseksi kuin viime peleissä, joissa voitosta voittoon on menty. Nyt tuli ehkä sellainen herätys, että tuloksen eteen tarvitsee tehdä koko ajan töitä.

Ilves-pelin tapaan myös Kooveeta vastaan Jukurit aloitti vahvasti ja sai myös arvokkaita onnistumisia. Joukkue karkasi jo avauskympillä neljän maalin johtoon Samuel Chrenkan, Veikka Hahlin, Joni Virolaisen ja Ville Mattolan osumilla. Ote kuitenkin lipesi toisessa erässä ja Koovee pääsi peliin mukaan, mutta 12 kertaa erässä kiekon tielle venynyt Lukas Silvennoinen piti joukkueen pystyssä. Leevi Kukkasniemi vei isännät kolmannen erän alussa 5-2-johtoon, mutta tamperelaisvieras kiri vielä maalin päähän. Isännät kuitenkin puolusivat lopun jämäkästi ja pisteet jäivät Ikiomalle.

- Jälleen aloitettiin vahvasti ja olikin tarkoituksena etsiä tietynlainen rentous sekä ilo. Se kyllä näkyi tänään ensimmäisessä erässä. Tosi tyytyväinen siihen, miten pelattiin siinä, saatiin nopeasti se 4-0 ja niitä onnistumisia siihen. Sen jälkeen on vaikea lähteä pelaamaan, kun on ote pelistä, saat onnistumisia ja ehkä vähän lasket jalkaa kaasulta. Sen jälkeen vastustaja kyllä rokotti armotta virheistä, kun oma kiekkohuolellisuus laski ja peli kääntyi päälaelleen, Nukari summasi.

- Psykologisesti haastava tilanne, että saat niin messevän alun ja siitä hyvän olon tunteen, niin se on vaarallinen yhdistelmä. Voi sanoa, että siihen miinaan käveltiin tänään. Kaiken sen vaikeuden jälkeen kuitenkin hyvin tapetut alivoimat, taisteltiin hyvin ja otettiin se voitto, niin se on lopulta kuitenkin se merkitsevä asia. Se ensimmäisen erän 20-minuuttinen pitää löytää taas pidemmäksi ajaksi ja sitä opetellaan taas seuraavassa pelissä, mutta kokonaisuutena se rentouden ja pelin yhdistäminen on meillä nyt aiheena.

"Pelillisesti varmaan meiltä viikon paras 60-minuuttinen"

Lauantain ottelu Karhu-Kissoja vastaan oli Jukureilta pelillisesti viikon ehjin esitys. Mikkeliläisryhmä oli pelin päällä läpi pelin, mutta jälleen kerran vastustaja iski omista paikoistaan kovalla teholla maalit. Juuso Fagerström vei Jukurit johtoon avauserässä, mutta Karhu-Kissat vastasi vielä kahdella maalilla erässä.

Toisessa erässä isännät karkasivat jo 4-1-johtoon, vaikka Jukurit erää selvästi hallitsikin. Veikka Hahl kavensi erän lopulla 4-2:een ja Nikita Krivokrasovilla oli paikka nostaa joukkue maalin päähän rankkaristakin, mutta ei siinä onnistunut. Päätöserän alussa Kukkasniemi kavensi vielä 4-3:een ja paikkoja oli pelin kääntämiseenkin, mutta enempää maaleja ei nähty.

- Hallittiin peliä tänään, mutta kaveri hyödynsi omat maalipaikkansa tehokkaasti. Meillä oli paikkoja riittävästi, mutta ei vain saatu sisään. Hyvä kirivaihde saatiin päälle, mutta kellosta loppui sitten aika kesken, ettei saatu sitä tasoitusta aikaan. Ei meillä peli siinä tappioasemassa notkahtanut, vaan saatiin hyvin paikkoja aikaan, mutta olisi pitänyt vielä pieni huolellisuus saada omaan viimeistelyyn, valmentaja Teemu Suokas sanoi.

- Pelillisesti varmaan meiltä viikon paras 60-minuuttinen. Aiemmissa peleissä tällä viikolla oli hyviä jaksoja, mutta tänään peli kesti kasassa parhaiten. Tappio kuitenkin tuli, niin se ei kyllä lämmitä.

Tällä viikolla Jukureilla on jälleen kolmen pelin viikko. Tiistaina aloitetaan kotona Kiekko-Espoo Challengerin kanssa ja perjantaina Ikiomalle vieraaksi saapuu RoKi. Lauantaina kamppaillaan puolestaan Kooveen vieraana.